Auts, minua on vaivannut jo alkuviikosta lähtien todella inhottava päänsärky, joka on useimpina päivinä ollut läsnä jo heti heräämisestä lähtien ja yleensä vain pahentunut iltaa kohden. Syytä tähän en ole saanut selville, mutta särkylääkkeetkään eivät tunnu oikein tepsivän. Veikkaan, että ongelma piilee jossain niska-hartiaseudulla, että jotakin siellä varmaan on jumissa vaikka kipua ei tunnukaan muualla kuin päässä. Ihan toimintakykyisiä tässä ollaan, mutta huomaan, että mihinkään keskittyneempää ajatustyötä vaativaan minusta ei oikein tällä hetkellä ole. Niinpä saattekin tarinoiden sijaan pari maistiaispalaa tulevalta (ja ihan pian valmistuvalta) soittolistaltani. :)
Toivotaan, että päänsärky hellittäisi huomiseen Nike Blastiin mennessä! :/












Voi ei! Inhottavaa! Toivottavasti päänsärky helpottaisi pian. Oletko koska viimeksi käynyt hierojalla? Ite hierontaa opiskelevana voin sanoa että päänsärky voi johtua kireistä kallonpohjanlihaksista ja myös niistä perus niskahartia lihaskireyksistä.
Kallonpohjanlihaksia voi hieroa itsekin, laittaa kylmää sekä tämän jälkeen ottaa vaikka burana. :)
Eikä! Mulla on kans ollut ihan hillitön kova päänsärky viime päivinä. Itellä ois tarvetta mennä hierojalle, mutta jotenki se on vaan vaikea lähteä itseään hoidattamaan. Toisia tulee kyllä hoidettua, mutta miksi se oman hyvinvoinnin vaaliminen jää?
Tykkään itekki mielettömästi Agnes Obelin musiikista! Spotifysta sen bongasin :)
Toivottavasti kipu helpottaa pian! Sanoit, että tunnet kipua jo heti aamusta, niin mulle tuli mieleen, että onko sulla ihan ok tyyny?
Sitten mihinkään littymätön kysymys, mutta millainen kalenteri sulla on? Oon hankkimassa uutta(joo, myöhässä), niin mietin, että olisiko sulla mitään vinkata, muistaakseni sulla on ollut joskus aiemmin postauksiakin tästä…
Niska-hartiaseudun jännitystilan lisäksi kannattaa tarkistuttaa myös verenpaine. Korkeasta verenpaineesta johtuva päänsärky voi tosiaan vaivata kellon ympäri lepotilankin jälkeen.
Toivottavasti kipu helpottaa pian. :) Ihanaa musiikkia.
Eikää, just tänään mulle suositeltiin Agnes Obelia ja juurikin tuota kipaletta. Miten ihmeessä kuulin siitä tänään ekaa kertaa ja samantien kaksi kertaa?! :- D hassua.
Toivottavasti särky lakkaa, pääkipu on kurjaa kun se on niin kokonaisvaltaista :-( ♥
Kuulostaapa tutulta! Suosittelen hierojalle menemistä, se on auttanut ainakin minua vastaavissa tilanteissa. :) Venyttelykin joskus auttaa, mutta se on ikään kuin laastari suurempaan ongelmaan.
Toi kuullostaa kyllä mun mielestäni ihan migreeniltä… Itse tajusin sairastavani migreeniä just noiden oireiden perusteella: päätä särki heti aamulla, kun heräsi ja tavalliset särkylääkkeet eivät tepsi.
Tsemppiä sulle ja toivottavasti löydät sopivat tropit. Hieronta valitettavasti pahentaa särkyä, jos se on migreeniä ja hieronta tehdään “akuutissa” vaiheessa. Silloin kun särkyä ei ole, on hieronta toki mitä parhainta ennalta ehkäisevää hoitoa!
Olisiko mahdollista että narskuttelet hampaita yöllä? Siitä tulee meinaan pää tosi kipeäksi ja jomotuksen huomaa heti kun herää. Narskuttelua on tosi monilla ja se johtuu usein stressistä.
Voi ei! Mullakin on ollut lihaskolotusta ja päänsärkyä viime päivinä. Mä oon laittanut sen sen piikkiin, että kroppa taistelee flunssaa vastaan. Toivottavasti kivut tästä selättyy, odotan innolla sunnuntaita ja Nike Blastia, johon voitin täällä blogissa liput :)
Voi surku, itsellä on ollut nyt samat ongelmat ja olenkin menossa lääkäriin ensi viikolla. Mutta Mintun kanssa ehdottaisin myös migreeniä. Itseltäni löytyy kyseinen vaiva myös ):
Jep, kuulostaa migreeniltä…mullakin on välillä ja monta päivää peräkkäin :S
Voi ei. Mulla oli sama vaiva juuri pari viikkoa ja arvelen, että se on johtunut kovasta pakkasesta, jonka takia tyhmyyksissäni jännitän hartioita. Nyt olen käynyt muutamana päivänä salilla ja keskittynyt hartioiden, olkapäiden ja niskojen jumppaamiseen käsipainoilla ja venytellyt niitä vielä saunassa treenin jälkeen, ja nyt päänsäryt on helpottaneet. Toivottavasti sullakin menee pian ohi!
Muistathan juoda riittävästi vettä ettei nestehukkaa pukkaa.. Voi tulla kylmälläkin!
Vaikuttaa pakkaspäänsäryltä tai juuri tuolta pakkasjakson nestehukalta. Pakkaspäänsärkyä on täällä pohjoisessa podettu jo pari viikkoa putkeen. Olen myös migreenipotilas, mutta pakkaspäänsärky on juuri tuollaista jatkuvaa jännitys- ja ilmanpaineperäistä, jäytävää särkyä, joka ei kuitenkaan vie täyttä toimintakykyä kuten migreeni usein vie.
Kannattaa käydä hierojalla!
mullaki on ollu pari viimestä päivää pää tosi kipeenä:( kannattaa muute tarkistaa se tyynytilanne niinku tossa ylempävä joku jo mainitsi että se saattais vaikuttaa ja kannattaa hei juua tosi paljo vettä! toivotaan että helpottaa!(:
Heippa!
Verkkokalvoilleni on juurtunut kuva hameista joita esittelit blogissasi viime vuoden puolella(?)Hameita oli vaikka missä herkullisissa väreissä ja väriyhdistelmissä mutta en kuollaksenikaan muista merkin nimeä. Yritin käydä blogiasikin läpi mutta tuloksetta. Satutko muistamaan mistä hameista oli kyse?
Narskuttelua ehdotan myös, minullakin oli pää kamalan kipeä aina ja leuat jumissa, mikään särkylääke ei auttanut. Hammaslääkäri onneksi tajusi syyn :) olen huomannut purevani hampaita yhteen päivälläkin kun hermostuttaa..