Monday 12. September 2011

Tulevaisuuden lupaus: Anna Äärelä

Harvat asiat herättävät minussa yhtä suuria kiksejä kuin kauniit valokuvat. Olen estetiikka-narkkari, joka etsii kauneutta joka puolelta ympäriltään ja saattaa jäädä ihastelemaan kaunista näkyä pitkäksikin aikaa. Tunnen sisimmässäni suurta ylpeyttä, kun näen lahjakkaita nuoria ihmisiä, joilla on uskallusta toteuttaa omia visioitaan ja näyttää rohkeasti osaamistaan. Olen viime aikoina löytänyt useammankin upean suomalaisen valokuvablogin ja ajattelin esitellä teille niistä nyt yhden suosikeistani.

Anna Äärelän Appelsiinipallo-blogissa rakastan kuvaajan taitoa käyttää luonnonvaloa hyväkseen. Utuisen kauniita ja eteerisen herkkiä kuvia on ilo katsella. Uskon, että tästä tytöstä tulee vielä jotakin suurta. :) Lahjakkaan nuoren valokuvaajan taidot on huomattu jo muuallakin ja Annan töitä voi ihastella myös ystäväni perustamalla Who said we can’t -sivustolla, joka toimii online-galleriana nuorille taiteilijoille, valokuvaajille ja graafikoille. Oli suunnattoman vaikea valikoida kuvia, jotka nostaisin tähän postaukseen, koska Annan valokuvat ovat kaikki niin mielettömän upeita. Kaikki julkaistut kuvat löytyvät siis TÄÄLTÄ Annan omasta blogista.

Huikatkaa HEP kaikki te, jotka myös ihastuitte Annan valokuviin! :)

Kuvat: Anna Äärelä


45 Responses to “Tulevaisuuden lupaus: Anna Äärelä”

  1. minny says:

    b-o-r-i-n-g

  2. Kristina says:

    tosi upeita kuvia, herkkiä :)

  3. naah says:

    ihan ookoo ideoita… mut photari on ilmeisesti hyvä muokkausohjelma.

    • Jenni says:

      Eivätköhän kaikki valokuvaajat nykyään käytä Photaria tai jotain vastaavaa kuvanmuokkausohjelmaa. ;) Minua näissä kuvissa viehättää valokuvaajan taito hyödyntää luonnonvaloa kuten tekstissäkin mainitsin. Toki makuja on monia, mutta kyllä Anna Äärelän kuvia ovat myös valokuvaajaystäväni arvostaneet. Muistetaan nyt myös, että kyseessä on nuori ihminen. Ja minusta erittäin lupaava sellainen.

      Vähän kannustavampaa ja positiivisempaa henkeä, jookos! :)

      • katri says:

        Anna on tehny ihan postauksen vaihe vaiheelta miten hän muokkaa kuvia. Löytyy varmasti selaamalla arkistoa vähän taakse päin.

        Ja huudan kans HEP! Anna on uskomattoman lahjakas, oli ilo olla samassa lukiossa, vaikka ei samoilla kursseilla oltukaan tai koskaan juurikaan puhuttu. Mutta hän on piirtäny mulle aika hienon tatuoinnin joka on kuitenki vielä toteuttamatta. Lahjakkaita nuo Äärelän tytöt, Elina on kans aika taitava ompelija/suunnittelija. :)

  4. Lila says:

    Heippa :-)

    En nyt tiedä, onko tää yleinen mielipide vai ainoastaan mun päähänpinttymä, mutta musta olisi tosi kiva, jos isoimmatkin pystykuvat näkyisivät kokonaisina ilman alas päin rullaamista, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Silloin kuvista saa yhdellä vilkaisulla sellaisen kokonaisvaltaisen käsityksen ja näkee kaikki elementit samaan aikaan.

    Voi tietty olla, että teidän näytöillä ne näkyvätkin kokonaisina, mutta mulla ei ainakaan näy.

    • Jenni says:

      Riippuu paljolti näytön resoluutiosta, näkyykö kuva kokonaan vai ei. Itse tykkään yleensä katsella kuvia mahdollisimman suurina, joten olen ladannut kuvia suurikokoisina silloin, kun sellaisia vain on saatavilla. :) Pienellä näytöllä tietysti käy niin, että joutuu skrollailemaan nähdäkseen kuvat kokonaan. Muista muuten näppärä toiminto CTRL -, jolla näytön näkymää saa pienennettyä. :) Eli painat CTRL pohjassa ja sitten klikkaat miinusmerkkiä/viivaa ja tällä tavoin voit pienentää enemmänkin, jos klikkaat useamman kerran. Takaisin normaalikokoon saat näkymän klikkaamalla vastaavasti CTRL +. Toivottavasti tästä oli apua!

  5. Hosuli says:

    Varsinkin tuo neljäs kuva on ihan uskomattoman kaunis, muutkin upeita. Lahjakas tyyppi selvästi. Ja niin on muuten siskonsakin: Elina Äärelä (http://aareladesign.blogspot.com/ ja http://elinabeth.blogspot.com/) suunnittelee huippuhienoja vaatteita. Ei voi olla tykkäämättä.

  6. L.Emminkäinen says:

    Hep, seuraan itsekkin Annan ja siskonsa Elinan blogeja, aivan mahdottoman taitavia neitoja!

  7. Noora says:

    Hep! Ihan mahtavia!

  8. roosa says:

    yks myös manitsemisen arvoinen kuvaaja ystäväni Meri http://merikuvaa.blogspot.com/ <3

  9. Mia says:

    Hep! Aivan ihania kuvia! Tässähän tulee ihan kateelliseksi.

  10. Riikka says:

    Seuraan myös Annan ja siskon Elinan blogeja <:

    Mutta katsoppas, kuinka ihania kuvia kaverini Tim Kiukas ottaa. Näissä vain on sitä jotakin!
    http://timphoto.blogspot.com/

    • Jenni says:

      Itse asiassa Tim on jo seuraavana juttulistalla. Nimenomaan Timin ja Annan kuvat inspiroivat tämän jutun tekoon ja ajattelinkin tehdä ihan sarjan näistä, että vinkkailen, kun löydän hienoja. :) Tim on myös aivan upea valokuvaaja – löysin hänet hiljattain, kun oli itse käynyt kommentoimassa minun blogiini. :)

  11. maria says:

    Hep! Itsekin rakastan visuaalisesti kauniita ja mielenkiintoisia kuvia. Voin pysähtyä kauaksikin aikaa ihastelemaan yhtä kuvaa, sen tunnelmaa ja yksityiskohtia. Silloin on mukavaa, jos kuva on mahdollisimman suurikokoinen.

    Blogissasi on ennenkin ollut monenlaisia mielenkiintoisia kuvia, joita olen ihastellut; esimerkiksi Marimekko-kampanjan kuvasi. :) Tosin itse tykkään eniten luontokuvista tällä hetkellä, mutta kaikenlaisia kuvia on mukava selailla, katsella ja inspiroitua. Rakastan myös kuvata itse, blogistani löytyykin ottamiani kuvia luonnosta ja kissoistani.

  12. Maijamm says:

    Heippa!

    Laitoin sun spostiin mailia lauantaina. Kaipailisin kiihkeästi vastaustasi. :)

    • Jenni says:

      Moikka! Viestisi oli joutunut vahingossa spämmilaatikkoon, mutta kiitos huikkauksesta ja vastasinkin sinulle jo. :)

  13. Kuu says:

    Ihastuttavan kauniita kuvia! Ihanaa herkkyyttä, ihania kasvoja, ihanaa tunnelmaa.

    Tykkään kans aivan hurjasti tuosta Meri kuvaa-blogista, jota tuolla aikaisemmin jo mainostettiin :)

  14. emmesyys says:

    Hep!

    Oi, saan niin paljon inspiraatiota Annan kuvista että huiiii, voin keskittyä kattelemaan niitä vaikka kuin pitkäksi aikaa aina!

    En nyt tiedä onko mun omat kuvat tässä mainitsemisen arvoisia, mutta koska musta olisi kiva kuulla edes jotakin palautetta, niin olisi hienoa että jos kiinnostusta löytyy niin niitäkin voisit käydä blogissani (http://sittenolen.blogspot.com) kattelemassa. :)

    Ja itsekin olisin tuon jo esille tulleen Merin kuvat nostanut esille, upeita nekin!

  15. Pirre says:

    Hep! Siinä kyllä on lahjakkaat kaksoset nuo Anna ja Elina! :)

  16. Loki says:

    Itse kaipaisin kuvaan tarinaa ja jotakin yllättävää elementtiä (ilmettä, kulmaa tms.), joka jatkaisi kuvan tarinan liikettä reunojen yli. Noista en saanut sellaisia viboja. Näteistä tytöistä saa nättejä kuvia.

  17. :) says:

    Olipas hassua, kun yhtakkia blogissasi oli peruskoulusta tutun kaverin pikkusiskon kuvia :)
    On kylla natti tyttö ja kauniita kuvia niin ei mikaan ihmekaan!

  18. Sara says:

    Joo, on tullut tuota Annaa seurailtua jo pidemmän aikaa ja kyllä ne kuvat vaan jaksaa aina ihastuttaa – ehdottomasti suomalaisista kuvaajista suosikkini!

  19. Wini says:

    HEP todellakin! Itse olen myös seuraillut häntä jo pitkään, ihanaa kauneutta jokaikisessä kuvassa.

    Katso Jenni Meri kuvaa – blogia! TÄYDELLINEN PAKETTI myös! :)

    Ihanaa syksyn alkua!

  20. Elina says:

    Oi vau. Upeita kuvia. Ihana tunnelma välittyy niistä (: joten tosiaan HEP!

  21. maaretta says:

    hep <3 olen ihastellut näitä Elina Äärelän sivuilla joihin Anna on osaan kuvat ottanut.

  22. hephephep:)! anna on oikeest yyppertaitava mut mun mielest sä et oo valinnu tähä postaukseen tarpeeks hyvii kuvii, jotka kuvais oikeest annan superhyviä taitoja (huom! tää oli mun blogihistorian ensimmäinen kritiikki:D) :)

    • Jenni says:

      Hahaa. :D Napsin kuvia aikalailla ihan vain intuitiolla selailukierroksellani, mutta kuulen mieluusti, mitkä sinusta ovat parempia! Linkkejä kehiin! ;)

  23. Niina says:

    Jättimäisen suuri ja valtava HEP! :D Ihana Anna ja niin taidokas ja taiteellinen kuvaaja. Uskon myös että tämä neito pääsee vielä pitkälle ja vieläkin pidemmälle omassa elämässään ja taiteilujen merkeissä! <3 Ihana kirjoitus :))

  24. Memmu says:

    HEP, aivan ihania!! Tämä tytsy taitaa tosiaankin päästä pitkälle, peukkuja Annalle! :)

  25. moi says:

    Söpöjä tyttöjä, utuista luonnonvaloa ja kukkia – aika kliseistä.

  26. Tatu says:

    Todellakin hep. En tiedä mikä siinä on mutta yksi noista malleista näyttää hippasen Reginan Iisalta. Kun miettii vielä millaista unipoppirokkia haljaikkain menneen kesän nostalgisin sävyin nykyään tulee soitettu muutenkin niin uppoaa juuri nyt kuin sula veitsi ihan mihin tahansa.

  27. Iida says:

    Halusin vain sanoa mielipiteeni / kommenttini asiaan, kun joku mainitsi tuosta Photoshopin käytöstä.

    Kyllä melkein 99% valokuvaajista käyttää tuota Photaria, mutta mielestäni se on kaksi eri asiaa kuinka sitä käyttää.

    Jos kuvaan tekee loppusilauksen, eli ehkä terävöittää / tekee oikeaan kuvakokoon, sekä jotain muuta pientä, niin mielestäni se ei muuta kuvaa radikaalisti.

    Mutta se on eriasia, jos kuvaan tekee radikaaleja muutoksia, silottaa poskia, ehostaa kunnolla meikkiä, tekee mallista “laihemman” ja fiksailee sieltä ja täältä.

    Niin ja kiva, jos Timistä tulee tänne juttua! =)

  28. Eiffe says:

    Vau mitä kuvia! Jäin heti koukkuun. :)

    Huomasin muuten vastikään fb:ssa erään valokuvaajan sivuilla kun omia perhekuvia siellä selailin, että hän oli ottanut sinustakin potretteja. :) Olivat hienoja!

  29. dokumentaristi says:

    Mielestäni Annalla on virkistävällä tavalla omanlaisiaan kuvia, kun taas Timillä tai Merillä kuvat alkavat toistaa itseään.

    Annalta voi aina odottaa uusia ideoita ja mahtavia toteutuksia.

  30. katy says:

    jep, heistä tulee kyllä yhä tunnetumpia :D appelsiinipalloa aloin seuraamaan joskus kun hänellä oli 50 lukijaa, tiesin vaan heti että siitä tytöstä tulee jotain. ja miettikää, toi taito ei päässyt muotoilu-instituuttiin tai taikkiin edes pääsykokeisiin! mikä niitä kouluja vaivaa.

  31. anoooooooo:) says:

    hei tuli vaan mieleen että toi lyhyt tukkanenhan on se kaisa varjoleikkejä- blogista ? miksi et häntä maininnut tässä :) ?

  32. tuuli says:

    HEP ! Tajutonta miten nuo värit ovat niin ihanat :D

  33. Mirjam says:

    Tpsi upeita kuvia. Kävin tutustumassa hänen sivuihinsa. Kiitos postauksesta.

Kommentoi