Indiedaysissa oli viime keväänä katumuotikampanja, jossa bloggaajat napsivat kuvia tyylikkäistä kanssaihmisistä turuilla ja toreilla. Nyt katumuotikamppis tulee taas, tällä kertaa yhteistyössä Olympuksen kanssa. Olin itse viime vuonna mukana ahdistelemassa Helsingin tyyliniekkoja ja oli kyllä oikeasti aika jännittävää pysäytellä tuntemattomia ihmisiä siinä toivossa, että he antaisivat ottaa itsestään valokuvan. Lopulta projektiin osallistuminen oli kuitenkin tosi hauskaa, joten halusin ehdottomasti mukaan myös tällä kertaa.
Idea on oikeastaan sama kuin viime vuonnakin eli bloggaajat räpsivät kuvia tyylikkäistä tyypeistä kaduilla ja kuvat kootaan tulevien viikkojen aikana TÄNNE. Lukijat voivat äänestää suosikkiaan kuvista/tyyleistä/tyypeistä. Tänä vuonna konseptia on uudistettu myös niin, että nyt lukijatkin voivat halutessaan bongailla tyylikkäitä ihmisiä ja osallistua mukaan omilla kuvillaan erillisessä sarjassa. :) Palkintoina kisassa jaetaan Olympuksen PEN E-PL2-kameroita, joiden idea on ihan huippu: pokkarikameran koko ja vaihdettavat objektiivit kuten järjestelmäkameroissa. Olen niin miljoona kertaa tuskaillut sitä, kun pokkarikameran kuvanlaatu ei vain enää riitä, kun on tottunut käyttämään järkkäriä, mutta sitten sen valtavan kokoisen masiinan mahduttaminen johonkin pieneen käsilaukkuun on aivan mahdoton tehtävä, joten tuollainen kamera olisi täydellinen ratkaisu tähän ongelmaan.
Tämän jaarittelun jälkeen on aika paljastaa ensimmäinen katumuotikuvani, jonka uhri löytyi kovin läheltä. Pakotin kuvaan oman poikakaverini Miikan, jonka tyylistä tykkään itse kovasti. :) Vai mitä mieltä olette te?
Käykää tsekkaamassa koko katumuotigalleria (joka siis täydentyy vielä roimasti) ja äänestäkää omaa suosikkianne, jos lemppari löytyi jo!













*pyörtyy* Onko tollasia miehiä oikeesti olemassa? Ulkonäkö + tyyli <3 Jos ei tietäis niin luulisi että tää kuva on jostain Keski-Euroopasta ja kuvassa on joku malli :D
” *pyörtyy* Onko tollasia miehiä oikeesti olemassa? Ulkonäkö + tyyli <3 Jos ei tietäis niin luulisi että tää kuva on jostain Keski-Euroopasta ja kuvassa on joku malli :D "
no nimenomaan, on siinä miehellä tyyli kohdillaan ;D
minkälaisia hommia muuten indiellä teet, jos haluat kertoa? :)
ja vielä toinen kysymys:
kerroit joskus syöneesi betakaroteenitabletteja, toimivatko ne miten hyvin?
aurinkoista pääsiäisen loppua:)
OI teille tulee jotain supersöpöjä kiiltokuvalapsia <3 :D
Kyllä tommosen vierellä kelpaa kulkea! ;) Onnea teille, teidän rakkaustarina on aivan ihana <3
Komppaan edellisiä. Huhhuh! :D
Onpas tuo sinun miehesi tyylikäs ja komea :)
No todellakin, hyvältä näyttää! (btw kävin viime viikolla moikkaamassa siskoa Lyonissa, miehesi muistuttaa hyvin paljon ranskalaisia veljiään tyyliltään;)
Upea tyyli ja upea mies. Vieläkin pyörittelen päätäni, kun muistelen ettet ihan heti lämmennyt hänen yrityksilleen. Mitä ihmettä päässäsi oikein liikkui! :)
no mutta, drool!
Heippa taas Jenni!:-)
Tosi kiva kun valaisit tätä kampanjaa enemmän… En vielä vuosi sitten tainnut olla sun blogisi lukia, joten hetken ihmettelin projektia, mutta tosi kivalta kuulostaa! Täytyypä pitää silmät auki, mikäli yhtä komeita tyylejä näkyisi tällä suunnalla! ;)
Ei sattuisi herraltasi löytymään yhtä komeaa ja _sinkkua_ veljeä? ;D
Täydellinen mies ja täydellinen tyyli.. ahh!!!! :D ka komppaan edellisiä joka asiassa. tänne yksi tuollainen, kiitos!
hahaa hauskasti tyylinne sopivat yhteen! lieneekö ihan tarkoituksellista… no ei;–)
Oooh, nam miten ihana mies!!!
Hihih, olipa hauska tajuta että ollaan sun miehen kanssa laukkusamiksia! Löysin vihdoin itselleni täydellisen nahkalaukun ja se on juurikin tuo Mhannin ruskea veska. :)
Heei!
Aivan ihana kuva! Totally drool worthy! Olen seuranut blogiasi n. 2 vuotta, mutta olen tainut skipata sen, että miten tapasitte! Eli miten tapasitte ja miten et ”lämmennyt” hänelle Sisan mukaan, jos saa siis kysyä :)
lue tää:) http://pupulandia.indiedays.com/2011/01/27/love-story/
Miika on kyllä harvinaisen tyylikäs mies :D pakko myöntää!
Noi kengät näyttää hyvältä, minkä merkkiset ne on? Pitääkö miestenkengissä olla nauhat vai onko nauhattomatkin ok?