Tuesday 21. September 2010

6 vaatteen haaste: 3 viikkoa takana

viikko3e

Hui, miten nopeasti aika kuluukaan! Tuntuu aika hullulta, että olen elellyt jo kolme viikkoa vain kuuden vaatteen turvin. Mielikuvitus pukeutumisen suhteen alkaa osoittaa rajojaan, mutta en silti koe, että olisin oikeastaan joutunut tinkimään tyylistäni kauheasti. Tällä viikolla sain vihdoin ja viimein aikaiseksi tehdä jotakin erilaista: käytin meikkiä ja tein jopa nutturan yhtenä päivänä. Kuluneen viikon varrelle ei mahtunut mitään suuria oivalluksia, vaan tuntuu että jotenkin tähän kuuden vaatteen käyttämiseen on jo tottunut. Olen myös ollut jotenkin niin kiireinen, etten ole edes ehtinyt kauheasti miettiä pukeutumisjuttuja. Lauantain beige-harmaa asu nutturoineen ja huulipunineen oli ehdottomasti itselleni viikon suosikki-kokonaisuus ja poikkeaa muutenkin piristävästi joukosta. :)

Tällä viikolla ei siis ole luvassa mitään havaintolistaa, koska sellaista ei nyt luontevasti syntynyt. Sen sijaan annetaan kuvien ja asujen puhua puolestaan! Ensimmäisen viikon asut voit tsekata täältä ja toisen viikon asut täältä. Loin muuten kuuden vaatteen haasteeseen liittyville postauksille oman kategorian, joten jatkossa niitä voi kätevästi selailla tuolta “6 vaatteen haaste” -kategoriasta, johon pääsee myös tästä.

viikko3a

Päivä 15: Panic in Paradisen vetoketjufarkut, Marimekon Reuna-neulemekko, Gina Tricot ympyrähuivi, H&M nahkatakki ja Vagabondin maiharit

Päivä 16: Marimekon Reuna-neulemekko, Voguen betonin väriset sukkahousut (saatu blogin kautta) ja Biancon kiilakorkonilkkurit

viikko3b

Päivä 17: Panic in Paradisen vetoketjufarkut, H&M harmaa t-paita, Levi’s Blue neuletakki, Et Cetera musta trenssi ja Zara ylipolvensaappaat

Päivä 18: Vilan beige neule, Voguen betonin väriset sukkahousut, Biancon kiilakorkonilkkurit, Mhannin Hector-laukku ja Youth vs. Futuren sulkakoru

viikko3c

Päivä 19: Panic in Paradisen vetoketjufarkut, H&M harmaa t-paita, Levi’s Blue neuletakki, Et Cetera musta trenssi, kaulakoru (lahja kaverilta), Mhann Hector-laukku ja H&M mokkanilkkurit

Päivä 20: Marimekon Reuna-neulemekko, H&M palmikkosukkahousut, Vagabond saappaat, Mhann Hector-laukku ja baskeri (tuliainen Israelista)

viikko3d

Päivä 21: Panic in Paradisen vetoketjufarkut, H&M valkoinen toppi, Levi’s Blue neuletakki, H&M musta kaulahuivi, äidin kutomat villasukat, Nokian Hai-saappaat ja H&M harmaa pipo

viikko3f

Ostin syyskengiksi maiharit, jotka pääsivät kuluneella viikolla ensimmäistä kertaa jalkaan. Pidän siitä, miten maihareilla voi muuttaa koko asun ilmeen. Kuvitelkaapa esimerkiksi asuun 18. nilkkureiden tilalle maiharit. ;) Kokeilin sitäkin vaihtoehtoa ja kokonaisuus näytti IHAN erilaiselta!

viikko3g

Erilaisilla sukkahousuilla saa mekko-asuihin uutta ilmettä. H&M:ltä löytyneet palmikko-sukkahousut sopivat hyvin Mhannin vaalean laukun kanssa yhteen. Musta baskeri sen sijaan on löytö toukokuiselta Israelin matkalta. Halusin jotakin sellaista, mitä paikalliset käyttävät ja marssin hattukauppaan. Näitä myssyjä näkyy jokaisen ortodoksi-juutalaisnaisen päässä, koska he eivät kulje paljain päin. Tässä on silti minusta jotain ranskalaishenkistä. :)


25 Responses to “6 vaatteen haaste: 3 viikkoa takana”

  1. caarla says:

    tosi makeet maiharit!

  2. Ansku says:

    Toi asu numero 18 on oikein ihana ja ihan mun tyylinen :)

  3. Bree says:

    Kauniit maiharit! Mistä ovat ja minkä hintaiset :)
    Minuakin on syksyn mittaan alkanut huokuttaa maiharien osto..

  4. suski says:

    ihan julmettoman ihanat maiharit! kamala maiharikuume. Nuo on tosi nätit yksilöt, ei näytä hessuhopoilta. Minkä merkkiset ja hintaiset nuo ovat? Rakkautta ensisilmäyksellä..

  5. iiva says:

    Mutta ainakin meikäläisen tuollaiset sukkahousukappaleet on aivan julmetun helposti rikkimenevää tavaraa, nimimerkillä 5 tai 6 eri reikää ommellut ja ensi kerralla pyyhe kehään. :D Asu 18 on suosikki. :)

    • Jenni says:

      Minä en ole kauheasti onnistunut sukkahousujani hajottamaan. Ohuemmat menevät tietysti helpommin rikki kuin paksummat. Kannattaa aina pujottaa ensin käsi sukkahousujen lahkeisin ja sitten kerien pukea ne. Ja tietysti on hyvä tsekata, etteivät terävät kynnet tai karheat kantapäät pääse repimään sukkiksia rikki. :)

  6. Blackpoint says:

    Kyllä sukkiksilla ja asusteilla voikin pelata ihmeen paljon, tässä sen taas huomaa. Ihania jälleen kerran :)

    ps. Osta ne villahousut! Ei varmasti toimi kaikilla, mutta sulla kyllä :)

    • Jenni says:

      Niinpä! :) Koko asun ilmeen pystyy muuttamaan esimerkiksi erivärisillä sukkahousuilla, eri kengillä ja huivilla. :)

  7. piipa says:

    Hei!
    Olen miettiny matkaa Israeliin ja pohdinkin nyt vähän että mitä kaikkea sielä kannattaisi tehdä ja millainen hintaluokka siellä on?
    Osaatko yhtään antaa vinkkejä?
    Minulle on luultavasti tiedossa ilmainen asuminen, mutta paljo ruoka, kuljetukset ym. jutut maksaa? Olivatko vaatteet kalliita?

    Kiitos jos jaksat vastata!

    • Jenni says:

      Riippuu tietysti hiukan matkan pituudesta, mitä siellä ehtii tekemään, mutta ehdottomasti suosittelen skippaamaan Eilatin turistirysät (joissa en itse tosin ole käynyt) ja suuntaamaan Tel Aviv-Jerusalem-Kuollut Meri -akselille. Suosittelen todella lämpimästi Kuolleen Meren lähistöltä löytyvää Ein Gedin luonnonpuistoa, joka oli itselleni tosi hieno elämys. Kannattaa tsekata tuo blogini Reissussa-kategoria, sieltä löytyy paljon juttua Israelista. Tel Aviv on melko eurooppalaishenkinen kaupunki ja voisi melkein kuvitella olevansa jossakin Etelä-Euroopassa, kun siellä käy. Välimeren ranta on siinä lähellä ja tekemistä taatusti riittää. Jos haluaa kokea jotakin eksoottisempaa, suosittelen ehdottomasti Jerusalemia. Mieletön määrä historiaa ja kulttuuria. :)

      Hinnoista en osaa oikein sanoa, koska en muista mitä asiat siellä maksoivat ja tietenkään en maksanut monista jutuista mitään, koska isäni asuu Jerusalemissa ja hänellä on käytössään esimeriksi oma auto. Hintataso on muistaakseni aika samankaltainen kuin Suomessakin, ruoka on ehkä vähän halvempaa. Kannattaa tsekkailla joitakin matkailusivustoja, uskon että niiltä löytyy aika hyvin yksityiskohtaisempaa infoa. :)

  8. Alexandra says:

    Ihailen miten hyvin oot onnistunut haasteessa :) Kuvia katsoessa ei kiinnitä huomiota siihen, että käytössä on jatkuvasti samat vaatekappaleet. Inspiroit kyllä omaa pukeutumistani! Hatunnosto ja tsemppiä loppusuoralle (vaikka tuskin sitä tarvitaan ;)..)

    • Jenni says:

      Tuo on tosi ilo kuulla, koska itsestä ei aina siltä tunnu, kun yrittää pää tyhjänä miettiä päiväksi jotakin uutta. :D

  9. Yummy says:

    Tuo myssy on supersöpö! Pitääkin ruinata siskolta, josko saisin hänet tuomaan minulle samanlaisen seuraavalta Israelin- matkaltaan (onnekas reissaa siellä tämän tästä, itse en ole käynyt vielä kertaakaan). Tykkään tosi paljon tuosta ajatuksesta ottaa omaan käyttöön jotain paikallisten käyttämää – matkamuisto, jossa on oikeasti jotain järkeä! Ihan toinen juttu kuin ostaa jotain pikkuesineitä hyllyyn pölyttymään…

    Nyt kun tuli mieleen, niin täytyypä pyytää tuomaan myös Avocado-voidetta. En tiedä oletko itse tuohon Israelissa törmännyt, mutta jos et niin suosittelen! Toimii nimittäin ihan kaikkeen, vähän niinkuin tuttu Bepanthen, huulirasvana, kuiviin kyynärpäihin, käsivoiteena jne..

    • Jenni says:

      Kiitos. :) Jerusalemissa noita myytiin ihan hattuliikkeissä. Itsekin halusin jotakin sellaista, mikä aidosti muistuttaa minua tuosta paikasta ja niistä ihmisistä siellä.

      Itse en ole testannut Avocado-voidetta, mutta pitääpä tutustua! :)

  10. Pee says:

    kaunista on!

    Osaatko sanoa yhtään tuon Reuna-mekon hintaa? Marimekon sivut ovat niin kököt ettei sitä siellä ole..

  11. Anni says:

    Tuo kokonaisuus nro 18 !! Näyttää niin hyvältä ja niin sinulta ! 8-) VAU

  12. : ) Pirtsakka :) says:

    19 on ihanan rento juttu makeeta.
    Hiuksesi ovat kauniit väri tosiaan luonnollinen ja sopii piirteisiisi oikein hyvin.
    Tykkään itsekin luonnollisista sävyistä mitä hiuksiin tulee.

Kommentoi