Monday 21. June 2010

Ripsikadosta toipumista

DSC_0406

Kirjoittelin vajaa kuukausi sitten mystisestä ripsikadosta, jonka myötä oikean silmäni sisänurkasta ripset olivat tyystin kadonneet. Ryhdyin välittömästi taistoon kartoitettuani ensin kadon mahdollisia syitä ja ratkaisuja. Aloitin projektin jättämällä ensin kaiken ylimääräisen mekaanisen rasituksen pois eli käytännössä ripsentaivutin ja ripsiväri saivat jäädä. Koska vaiva oli varsin kiusallinen, halusin tehdä kaiken mahdollisen voitavan, joten kävin lukijoiden vinkistä hakemassa apteekista kunnon biotiinikuurin. Biotiini on siis vitamiini, joka vaikuttaa erityisesti ihon, hiusten ja kynsien hyvinvointiin ja näin ollen mitä todennäköisimmin myös ripsien kasvuun. Marketeissakin myydään biotiinia sisältäviä vitamiinivalmisteita, mutta apteekin paketissa pitoisuus on paljon markettutuotteita suurempi. Tämän lisäksi otin vielä tehokäyttöön syksyllä saamani Enormous Lashin, joka lupaa tehostaa ripsien kasvua.

DSC_0394

En osaa sanoa, mikä tai mitkä näistä kokeilemistani keinoista ovat syynä tilanteen paranemiseen pikkuhiljaa, mutta muutosta on selvästi huomattavissa. Ripseni eivät missään tapauksessa ole kuukauden jälkeen vielä ennallaan, mutta kasvamassa vähitellen takaisin. Onneksi olen tottunut ja peräti tykästynyt tähän luonnollisen silmämeikittömään kesä-lookiini, joten ripsivärin pois jättäminenkään ei enää suuremmin häiritse. Kyllä tämä tästä. :) Ehkä elokuuhun päästessä minulla on jo ripset taas. ;)

DSC_0386

DSC_0413


23 Responses to “Ripsikadosta toipumista”

  1. Hemu says:

    Täytyy sanoa, että siulla on niin julmetun kauniit silmät, etteivät ne välttämättä ripsiväriä edes kaipaa :) Mutta hyvä, että ripset ovat alkaneet kasvamaan takaisin!

  2. makkaleena says:

    Tää ei nyt varsinaisesti liity asiaan, mutta joku soittolista ois kiva taas pitkästä aikaa! :)

  3. Sara says:

    Sulla on tommoset ihanat isot säihkysilmät ilman meikkiäkin, niin etpä sä sitä paljoa tarvitsisikaan. Mä veikkaisin, että nimenomaan se taivutuksen ja ripsarin pois jättäminen on vaikuttanut tossa eniten. :) Mulla itellä on semmoset pienet rumat tihrusilmät, niin pakko ainakin taivuttaa ripsiä, muuten näytän ihan kauhealta :D

    ps. oon niin erimieltä kuin edellinen kommentoija, ei mitään soittolistoja! ei kiinnosta ne yhtään – onneksi ne tosin voi skipata iisisti. :D

    • Jenni says:

      Voi kiitos. :) Ripset saisivat olla kaarevat, mutta muuten kyllä tykkään silmistäni. Ripsentaivutin tekee niin ihmeitä, että sen pois jättäminen teki varmasti tiukempaa kuin ripsarin.

      Ja hahaa, näin sitä on eri mieltymyksiä ihmisillä. Itsekin diggailen soittolistojen tekemisestä, joten niitä varmasti tulee myös jatkossa. Mutta kuten totesitkin, ne voi onneksi skipata aika helposti. :)

  4. sara. says:

    Ihanaa, että ripset ovat alkaneet palata :) Mulle tuottais suuria vaikeuksia olla kuukausi ilman ripsiväriä ja taivuttimia. Mitä luulet, aiotko pitäytyä tällä linjalla vielä jatkossa vai aiotko palata taivuttimien tai edes ripsarin käyttöön jatkossa?

    • Jenni says:

      No niinpä! Saa nähdä silti, miten kauan siinä menee, että ovat ennallaan. Veikkaan, että useampi kuukausi saattaa vierähtää. Luulen, että jatkossa on helpompi olla silmämeikittä, kun olen nyt totutellut tähän taas. Joten varmasti tulen aiempaa enemmän olemaan myös ilman silmämeikkiä. :)

  5. sirpa says:

    Osta talikaa! alle 20e purkki ja toimii!

    t:joku joka laittoin ripsienpidennykset, järkyttyi ja repi pidennykset´+omat ripset irti.

  6. Tyty says:

    Oletko huomannut kuinka suhtautuminen ennen niin itsestään selvään asiaan kuin ripsiin muuttuu kun ne alkaa harvenemaan?
    Itselläni ei ole vuoteen ollut ripsiä eikä kulmakarvoja eikä 7vuoteen hiuksia. Olen sairastanut nimittäin lähes 15 vuotta alopecia-sairautta joka aiheuttaa karvattomuutta.

    Taistele ripsiesi puolesta! Tsemppiä sulle ja hemmottelua ripsille!
    Jotkut väittävät, että ripsien tyven hellävarainen hieronta auttaa kasvua kaikkien noiden biotiini tablettien ja talika-ripsihoitoaineen lisäksi :)

    • Jenni says:

      Totta. Voimia omaan tilanteeseesi, johon verrattuna tämä minun vaivani on kyllä yksi kärpäsen kakka. Kyllä huomaa, että ripsiään osaa nyt arvostaa ja helliä aivan eri tavoin kuin aikaisemmin. Ja kiitos vinkistä, pitää joskus kokeilla tuota hierontaakin! :)

  7. veerra says:

    paljon tommonen biotiini-paketti maksaa? itse haluaisin kynsien ja hiusten takia testata :)

    • Jenni says:

      Kuukauden paketti maksoi suunnilleen 13 euroa, eli kalliimpaahan tuo on kuin markettien valmisteet. Mutta minusta tuo oli silti ihan edullinen. :)

  8. Pakko vissiin munkin käydä hakemassa biotiinia ja ehkäpä sitä Talikaa kans. Oikeassa silmässä ei ole enää kuin muutama hassu ripsi jäljellä, ulkonurkka on kondiksessa mutta sitten onkin jo _iso_ lovi, suurin ikinä. Tää näytti jo jossain välissä olevan menossa parempaan suuntaan, mutta sitten kävi näin.

    Olen kyllä sinnikkäästi jatkanut ripsarin ja ripsientaivuttimen käyttöä… Mutta miksi mun vasen silmä on ihan normaali, oikea kaljuuntuu?!

    Ei tähän kai voi tekoripsiäkään asennuttaa, eikös niille pidä olla ripsiä joihin kiinnittyä? Nyt alkaa olla jo tuska, tajusin tänä aamuna miten kalju tämä oikea silmä onkaan. Ripsarit kai hetkeksi jäihin.. Mä en kyllä näytä miltään ilman ripsiväriä, jos en kyllä toisaalta näytä ripsivärilläkään :D

    • Jenni says:

      Nyt mars sinne apteekkiin ja biotiinikuurille! Ajattelin itsekin kokeilla vielä tuota Talikaa, kun sitä on niin moni kehunut. :) Mutta suosittelen kyllä ihan oikeasti nyt jättämään sen ripsentaivuttimen ja ripsarin pois. Kokeile edes parin viikon tai kuukauden ajan, miten toimii. Minullakin kaljuuntuu vain oikea silmä, joten eihän tämä kovin loogista ole. Mutta nyt jo huomaan selkeää kehitystä ja uskon, että osasyy siihen on juuri tuon mekaanisen rasituksen välttäminen.

      Ja tosiaan, vaiva on kiusallinen, mutta kokeile hetken aikaa tällaista tehohoitojaksoa! Minulla on ainakin auttanut. :) Tsemppiä!

      • Talikaa kävin eilen hakemassa, se on nyt Stockalla kantistarjouksessa, tuubi maksaa 27 euroa. Saa luvan toimia!

        Yritän kyllä jättää ripsarit ja taivuttelut vähemmälle.. Mutta kun vaan tuntuu, että näytän totaalisen kuolleelta, väsyneeltä ja värittömältä ilman! Oh well, ehkä vika on lähinnä korvien välissä (siellähän ne silmät ovat, hehe), mutta kun on n. 13 vuotta sutinut ripsarit silmiin aina pelkkää ruokakauppaa pidemmälle poistuessaan, tuntuu laittamatta jättäminen vähintäänkin omituiselta.

        Jospa antaisi näille pienen mahdollisuuden toeta ainakin ilman taivuttimia ja kävisi kestovärjäyttämässä sitten kun oikeassa silmässä on taas enemmän kuin kaksi karvaa.

        Ripsarinkin laitoin vaihtoon.. Olen käyttänyt Lumenen Blueberry Curlin vedenkestävää versiota ja se on kyllä todella vaikeaa saada silmistä pois. Josko oikean silmän kaljuuntuminen johtuisi siitä, että aloitan aina meikkien poisottamisen oikeasta silmästä? Olenkohan hangannut tuota ripsiin jämähtävää tavaraa pois vähän turhin kovin ottein? Toisaalta, aloittaessahan se lappu on vielä märempi kuin vasemman silmän kohdalla. Missä logiikka?!

        • Jenni says:

          Minustakin tuntui aluksi aivan haljulta ja valjulta ilman silmämeikkiä ja ripsien taivutusta, mutta nyt kun olen ollut naturellina kuukauden, tähän on jo ihan tottunut! Oikeastaan ilme on vain raikkaan luonnollinen ja kesäinen. Laita vähän reilummalla kädellä vain aurinkopuuteria ja poskipunaa, kun jätät silmämeikin pois, niin tulee sellainen huolettoman päivettynyt look, vähän kuin olisi rantsuun menossa. :)

          Ja tosiaan, kyllä se minultakin vaati totuttelua, koska olen yhtälailla käyttänyt ripsaria viimeisten reilun 10 vuoden ajan varmaan lähes joka päivä. Ja ripsentaivutinta yleensä niinäkin päivinä, kun ripsarista on ollut vapaapäivä. Eli ei ollut mikään helppo tikki meikäläisellekään. Olen nyt itse laittanut vaatimattomaksi silmämeikiksi ripauksen tummanharmaata kajalia ja se heti syventää katsetta hiukan.

          Uskon, että ripsari ja taivutin itsessään eivät tosiaan ole se pahin mekaaninen rasitus ripsille vaan osaltaan juuri tuo meikin poisto, jonka yhteydessä ripsiin kohdistuu hankausta, vaikka miten hellävarainen yrittäisi olla. Ja selitystä en tosiaan minäkään ole keksinyt sille, miksi vain toinen silmä kaljuuntuu. :/ Mutta jos ajatellaan positiivisesti, niin sentään onneksi VAIN toinen! ;)

  9. emma says:

    heipsan jenni ! :-) mun kolmella kaverilla on ollu toi just sama juttu, ripset katoo kokonaan jostain kohtaa luomea. ja kaikki nää käyttää ripsentaivutinta, joten veikkaan että se vois johtua siitä ? ainakin ripsivärit ripsissä taivuttaminen rasittaa. kummallinen ja ikävä juttu kyllä… :( toivottavasti saat nuo ripset nyt ennalleen ;) !

    • Jenni says:

      Onpa kyllä kummaa. Mutta lohdullista kuulla, että muutkin kärsivät samasta vaivasta! Itse olen tosi kuuliainen kyllä, enkä koskaan taivuttele ripsiä, joihin on jo laitettu ripsiväriä. Sen verran pahoja kauhutarinoita olen katkenneista ripsistä kuullut. :) Ja kiitos tsempistä, tilanne on onneksi jo korjaantumaan päin!

  10. Hanna says:

    Ripsiväreissäkin on suuria eroja! Toiset on hellävaraisimpia kun toiset. Minä käytän nykyään Youngbloodin mineraalimascara, joka ravitsee ripsiä samalla. Ihan törkeen hyvä ripsari. Vaihdoin Diorin Diorshow maskaran kun huomasin, ettei se ollut hyväksi ripsilleni!

    • Jenni says:

      Tuotakaan en ole tosiaan tullut ajatelleeksi. Mutta ihan totta, että joihinkin ripsiväriharjoihin ihan näkee jäävän ripsiä toisinaan kiinni! Eli voi tosiaan myös olla itse aineen lisäksi kiinni myös siitä harjasta, luulen.

  11. Ann says:

    Tuli hyvään aikaan tämä postaus, mulla on ripset kunnossa mutta hiuksia on alkanut lähtemään ja oon miettinyt mitä ravintolisää kannattaisi kokeilla, joten kokeilenpa tuota Biotisania :)

Kommentoi