Tulin viikonlopuksi hiukan rauhoittumaan äidin helmoihin ja kylläpä on ollut ihanaa olla muutama päivä vain tekemättä mitään. :) Uppouduin eilen illalla Yle Teemalta tulleen klassikkoleffa Cherbourgin sateenvarjojen maailmaan ja se vei täysin mennessään. Tosin hämmennyin hiukan siitä, että moni oli hehkuttanut tämän elokuvan olevan takuuvarmaa itketyskamaa, mutta minä en tirauttanut kyyneltäkään, vaikka olen itkupilleistä toivottomin. Aluksi minua jopa vähän nauratti, sillä ihan jokaikinen vuorosana oli laulettu, kun entuudestaan olen jotenkin tottunut siihen, että musikaaleissa osa vuorosanoista puhutaan normaalisti ja osa lauletaan. Mutta Cherbourgin sateenvarjotpa olivat iloisesti laulua alusta loppuun. :D
Puolet huomiostani kiinnittyi leffan aikana kyllä ehdottomasti häikäisevän kauniiseen pääpariin sekä 50-60-luvun taitteen puvustukseen ja tyyliin. Häkellyttävää, että joku ihminen voi olla niin kaunis kuin Catherine Deneuve nuorena! Eikä siinä miespääosan esittäjässä Nino Castelnuovossakaan kyllä todellakaan ollut mitään valittamista. ;) Mutta entä se puvustus sitten, ja ylipäänsä kaikki lavasteet ja tyyli kaiken kaikkiaan! Tuollaisia elokuvia katsoessani mietin aina, että ehkäpä minun olisi oikeasti kuulunut syntyä 40 vuotta aikaisemmin, koska tuon aikakauden tyyli- ja muotokieli on vain niin kertakaikkisen upeaa. Pöyhkeät, lähes liikkumattomiksi käsitellyt kampaukset, kissamaiset rajaukset silmissä, A-linjaiset mekot ja äärimmilleen viety naisellisuus – okei, eivät ehkä kuulosta ihan minun tyylisiltäni mutta tuollaisia elokuvia katsellessani ne alkavat kummasti aina tuntua minun tyylisiltäni. Tässä aikakaudessa en ehkä pukeutuisi noin, mutta 50-60-lukujen tyyli kiehtoo silti minua suunnattomasti.
Huomenia mnä olen joskus pohtinut samaa, että miksi en ole syntynyt joskus 40-luvun lopulla..ihan 50-60 luvun taite jäi 3vuotiaana kokemata :=)
No niinpä! :) Tyylillisesti olisi ollut tosi mukava päästä kokemaan tuo aika ihan itse. :)
Moi.
Etkö sitten ostanutkaan sitä Vero Modan vihreää mokkatakkia?
Heippa! Kyllä se takki on minulla, mutta sain sen tuon yhteistyökampanjan kautta itselleni onnenmyyränä ihan ilmaiseksi. :)
Oon tekemässä tällä hetkellä esseetä 1950-60 lukujen nuorisokulttuurista. Ihan mielenkiintoisa aihe. :)
Oi! Tosi kiinnostava aihe. :)
Tuo on vaan niin hieno elokuva; tuo musiikki, värimaailma ja tarina. Katsoin eilen myös sen dokumentin ennen elokuvaa ja se valaisi leffaa vielä lisää. Olen nähnyt sen ekan kerran joskus teini-ikäisenä ja lopun huoltoasemakohtauksen aikana itkin aivan sairaalloisesti ja pitkään :) Olen nähnyt elokuvan monta kertaa sen jälkeen ja samaa itkureaktiota ei ole tullut. Eli kai se itkettävyys riippuu jotenkin mielentilasta. Luulisin, että jos sen näkisi leffateatterissa, itku tulisi vieläkin, vaikka tietää mitä tapahtuu.
Totta, totta. :) Itse missasin sen dokumentin, harmi kyllä! Yleensä olen kaikissa vähänkään tunteikkaissa elokuvissa aivan älytön itkupilli ja vollotan sellaisissakin leffoissa, joista kukaan muu ei löydä mitään itkettävää (kuten se viimeisin Batman :D ). Mutta uskon myös, että tuo itkettävyys on osittain omasta mielentilasta kiinni.
Tuo elokuva on minusta maailman ihanin ja surullisin. Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän elokuva itkettää.
Minä olen huomannut itkuisuuteni tosiaan vain pahentuneen vanhemmiten, joten ehkäpä ensi kerralla tuokin jo itkettää. ;)
Cherbourgin sateenvarjot on ihana leffa! Tosin mulle se aiheuttaa joka kerta sen kamalan itkumaratonin, mikä on hyvin haasteellista saada loppumaan. :D
Catherine Deneuve on ollut nuorena kyllä ihan mielettömän kaunis – ja hyvältähän hän näyttää edelleenkin!
Selvästi montaa tämä elokuva itkettää kovasti. Jostain syystä en itse ajautunut kyynelehtimään, mutta ei sitä tiedä, jos vaikka ensi kerralla sitten, :D Ja toden totta, Catherine Deneuve on yhä edelleen todella näyttävä nainen. :) Tämä oli kuitenkin ensimmäinen elokuva, jossa näin hänet nuorena ja häikäistyin aivan.
Ihana leffa, mutta eilen en mitenkään jaksanut katsoa sitä. Onneksi edellisestä katselukerrasta on vain vuosi. Mä itken lähes aina tuota elokuvaa katsoessa, mutta just niillä kerroilla, kun olen keskittynyt katsomaan lavastusta, vaatteita ja jotain teknistä toteutusta, itku on jäänyt tulematta, koska tarinaan ei ole eläytynyt niin vahvasti.
Elokuvan visuaalinen maailma on huikea. Väreissä räiskyvät tapetit ja ihanat puvut on niin kauniita. Myös mä ihailen 50- ja 60-luvun muotia ja muotoilua, joten ei tietenkään ole ihme, että silmä lepää elokuvan lavasteita ja pukuja katsellessa.
Kunhan jonain päivänä voin oikeasti sisustaa asuntoa itse hankituilla huonekaluilla, aion keräillä itselleni juuri 50-luvun huonekaluja. Harmi, että vielä muutama vuosi sitten tuon aikakauden tavaraa sai suht edullisesti kirpputoreilta ja löysi jopa roskalavoilta, mutta nyt niiden kysyntä on selvästi kasvanut ja hintalappuihin on ilmestynyt suurempia numeroita. Ja tietenkään silloin muutama vuosi sitten itsellä ei vielä ollut mitään mahdollisuutta keräillä niitä huonekaluja.
Luulen, että minulla saattoi käydä juuri niin, että kun jäin ihastelemaan leffan puitteita ja kummastelemaan jokaikistä laulettua vuorosanaa, en syventynyt ja eläytynyt tarinaan niin voimakkaasti. Mutta todellakin tuo visuaalinen maailma on tässä leffassa aivan omaa luokkaansa. Minä olen itse onnistunut nappaamaan joitakin vanhoja huonekaluja edullisesti kirppareilta ja kierrätyskeskuksista, mutta se on ihan totta, että hinnat ovat kovasti noususuunnassa ja kivoja, hyväkuntoisia kalusteita on yhä vaikeampi löytää, kun kysyntä on suuri. Onnea silti metsästykseen! :)
Todella, todella koskettava elokuvaelämys!
Olin kuullut Cherbourgin sateenvarjoista jo aiemmin, mutta musikaalit ovat alkaneet vasta viime aikoina kiinnostamaan ja rohkenin katselemaan teemaa lauantai-iltana…onneksi!
Olen nyt jo toista päivää pohtinut elokuvaa ja henkilöhahmojen ratkaisuja ja sitä, kuinka erilaisia tulkintoja ihmiset ovat elokuvasta tehneet!
Leffa siis todella vaikutti minuun jollain syvemmällä tasolla, koskapa jäin sitä näinkin pitkäksi aikaa pohdiskelemaan (tai sitten syynä ovat YO-kirjoitukset joiden ansiosta olen huomannut yleisestikin ajatusten jankkauksen jääneen päälle aivoissani…), varsinkin nuoren Genevieven päätös jäi itseäni kovasti mietityttämään kun en siihen löydä oikein minkäänlaista syytä… Mutta se on tietenkin selvää, että eihän elokuva olisi näin itkettävä ja loistava jos Genevieve olisi päättänytkin odottaa Guyta.
Puvustus ja lavastus ovatkin sitten jo aivan toinen hehkutuksen aihe :D
Minustakin tuntuu, että haluan nähdä tuon elokuvan vielä monta kertaa uudelleen, jotta voin syventyä niin koskettavaan tarinaan kuin ihastuttaviin puitteisiin paremmin. :) Kieltämättä nuoren Genevieven päätös oli hämmentävä, mutta on ymmärrettävä tuon aikakauden henkeä. Ei ollut ollenkaan niin huoletonta saada 50-luvulla aviotonta lasta, eikä hän voinut olla täysin varma Guyn paluusta. Epävarmoissa tilanteissa ihmiset saattavat tehdä yllättäviäkin ratkaisuja. Surullista toki.
Me ollaan siskon & äitin kanssa katottu toi leffa varmaan tuhat kertaa! Se on ihan uskomaton ja just viikonloppuna mekin hehkutettiin toisillemme kuinka ihanan kaunis Catherine Deneuve on!
Joo, en ole vieläkään päässyt yli tuosta Catherine Deneuven häikäisevän upeasta olemuksesta. :)
Ihana leffa kaikin puolin, olen katsellut sen ekan kerran joskus ala-asteikäisenä, ja kyllä joka ikisen vuorosanan laulaminen kieltämättä nauratti kovasti :) Mutta ihana, ihana, ihana, yksi suosikeistani kautta aikojen!
Oli kyllä vaikuttava elokuva. Haluan ehdottomasti katsoa tämän joskus vielä uudelleen. :)