Nyt kun olen ehtinyt toipua viime viikon Lapin matkasta myös henkisesti, on hyvä hetki vähän kertoilla, miten se laskettelu oikein sitten lopulta sujui. Tai paremminkin: ei sujunut! :D Lähdin siis viime viikon keskiviikkona Lappiin HP:n ja Rossignolin järjestämälle reissulle Leville, jonka tarkoituksena oli hiukan kokeilla laskettelua sekä tutustua siinä sivussa HP:n uutuuskoneisiin. Rossignol siis tarjosi käyttöön sukset ja HP:n uusia tietokoneita sai testailal Demo Villagessa.
Olin siis niin Lapissa kuin laskettelemassakin elämäni ensimmäistä kertaa, mutta reissua varjosti ikävästi juuri ennen matkaa iskenyt kauhea flunssa, joka meinasi estää osallistumiseni heti alkuunsa. Sitkeästi kuitenkin lähdin matkaan ja päädyin rinteeseenkin jo heti ensimmäisenä päivänä. Ilman sen kummempia perehdytyksiä minulle iskettiin sukset jalkaan ja ennen kuin huomasinkaan, istuin jo hississä matkalla kohti rinteen yläpäätä. En oikein tiedä, kenen neronleimaus oli päästää minut ensimmäiselle “laskulleni” keskivaikeaan rinteeseen, mutta ei osoittautunut lopulta kovinkaan fiksuksi vedoksi. Itsehän en tyhmänä tajunnut edes estellä, vaan istuin kiltisti hissiin muiden mukana. :D Rinteen yläpäässä sitten iski pakokauhu! Minulla ei ollut hajuakaan laskettelusta ja mäki näytti ylhäältä katsottuna huomattavasti jyrkemmältä kuin turvallisesti alhaalta tiirailtuna. Korkeanpaikankammoni ei juurikaan auttanut asiaa.
Niin, tässä vaiheessa oli vielä voittajan elkeet. :D Hymy hyytyi kuitenkin aika äkkiä!
No alas sieltä mäestä oli päästävä, joten lähdin urheasti auraamaan suksillani alaspäin – mihinkään muuhun toimintaan en peloltani kyennyt, joten jatkuva jarruttaminen tuntui turvallisimmalta vaihtoehdolta. :D Pian kuitenkin huomasin, että jyrkässä mäessä auraten alastulokin oli aika haastava tehtävä, kun minulla ei ollut suksiini alkeellisintakaan hallintaa. Edellisestä hiihtoreissustakin taitaa olla reilusti päälle 10 vuotta, joten ihan tuoreessa muistissa eivät olleet minkäänlaiset suksitouhut. Säälin syvästi Mariaa, joka joutui laskettelun sijaan hinkkaamaan mäkeä alas minun kanssani etanavauhtia. Jyrkimmissä kohdissa en tosiaan uskaltanut edes aurata, vaan tutisevin jaloin tulin mäkeä alas sukset sivusuunnassa kävellen. Ehdinpä tämän säälittävän alastuloni aikana kaatuakin pari kertaa. Voi sitä uikutuksen ja ruikutuksen määrää, kun rinteessä pelotti niin, etten uskaltanut edes opetella sitä tavallista laskettelukäännöstä pelätessäni, että luisuisin suksieni kanssa hallitsemattomasti alaspäin, jos kääntäisin niitä sentinkään. Niinpä aina käännöksen tullessa ajankohtaiseksi, istuin pyllylleni maahan ja istuallaan käänsin sukset haluamaani suuntaan. :D Maria jaksoi kannustaa ja kehua, miten reipas olin suostuessani kokeilemaan laskettelua. Itse könysin kömpelösti auraten mäkeä alas ja jupisin laskettelun olevan hirveintä, mitä olen koskaan kokeillut. Lopulta todella pitkän ajan kuluttua pääsimme takaisin alas – siinä meni 1,5 TUNTIA, miettikää nyt! :D
Tässä se pahamaineinen mäki alhaalta katsottuna.
No tästä viisastuneena voin antaa teille muille ensikertalaisille vinkin, että älkää todellakaan suostuko moiseen! Sinne lasten mäkeen vain aluksi ja sitten jossain vaiheessa kunnollisen perehdytyksen jälkeen isompiin mäkiin. Minä tyhmä en tajunnut sanoa vastaan, vaan syöksyin surman suuhun kertaheitolla. Onneksi selvisin koettelemuksestani ehjänä, mutta vannoin, etten laittaisi laskettelusuksia jalkaan enää koskaan! Haha. Olen joskus teini-ikäisenä pari kertaa kokeillut lumilautaa ja se ei kyllä tuntunut ollenkaan noin pelottavalta tai vaikealta, joten päätin että seuraavana laskupäivänä ottaisin alleni suksien sijaan laudan.
Ikävä kyllä flunssani yltyi yön aikana niin pahaksi, että pahemman sairastumisen välttämiseksi päätin seuraavana päivänä pysytellä poissa rinteestä kokonaan. Onneksi sää ja maisemat olivat upeat, joten sain silti nauttia Lapista täysin siemauksin. Muiden laskiessa minulla olikin hyvää aikaa tutustua niihin HP:n tietokoneisiin ja surffailin after skissä HP:n ehkä maailman söpöimmällä Vivienne Tam -miniläppärillä aikani kuluksi. Vaikka omakin tietokoneeni on melko pieni, se tuntuu noiden miniläppäreiden rinnalla aivan jättiläiseltä ja painaa niihin verrattuna tuhottoman paljon. Minun on ehkä pakko saada tuollainen pieni söpöläinen omakseni – mieluusti kelpuuttaisin vaikka tuon perhoskuvioidun! On muuten hassua, kun osassa HP:n uusista koneista on kosketusnäyttö. Perinteisestihän on aina tolkutettu, miten sitä näyttöä ei saa lähmiä sormin ja nyt kosketusnäyttöjen yleistyessä niitä kohta pitää lähmiä! :D
Maailman söpöin tietokone!
Eli reissun loppusaldoksi jäi yksi hyvin onneton alastulo (käytän sanaa alastulo, koska laskuksi sitä ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa) laskettelurinteessä, yksi ihanan aurinkoinen päivä Lapin maisemista nauttien, hyvää ruokaa sekä hyvää seuraa. Ei tullut Jennistä laskettelusankaria, mutta reissun saldo jäi silti vahvasti plussan puolelle. :) Perinteiset sukset odottavat yhä tuolla nurkassa, joten voi olla että treenimielessä uskaltaudun vielä kokeilemaan niitä tänä talvena, vaikka laskettelu ei ollutkaan minun juttuni. Tuosta lumesta nimittäin saadaan varmaan nauttia vielä useampi kuukausi. :D
Meikäläisen hiihtoeleganssiin kuuluivat maailman lämpimimmät Kuoma-kengät, ala-aste-aikoihin hankitut toppahousut sekä pari kokoa liian iso takki. :D Tyyli ennen kaikkea! ;)
Loading ...
Voi ei, mun eka laskettelukokeilu oli juuri tuollanen! Mut koska mökki oli maksettu moneksi päiväksi, niin uudestaanhan sinne rinteeseen piti mennä :D Mut lastenrinteeseen, ja tänä päivänä rakastan laskettelua yli kaiken! Toivottavasti maltat säkin kokeilla sitä uudestaan vielä! :)
Voi ei! :D Tai no kiva kuulla, että kohtalotovereita löytyy. Sinä olit selvästi reippaampi, kun urheasti menit uudelleen rinteeseen. Olisin kyllä itse halunnut myös kokeilla laskemista uudestaan (lumilaudalla tosin), mutta se hitsin flunssa tuli väliin. Luulen, että seuraavan kerran tosiaan kokeilen sitä lumilautaa uudelleen – laskettelu jääköön toistaiseksi muille. :D
Toisinaan se ensikertalaisen matka katkeaa jo hississä, kun mätkähtää naamalleen siinä alkupisteessä. Eli hyvinhän se on mennyt. Vai oliko tuolihissi?
Kyllähän laskettelu vaatii totuttelua etenkin näin aikuisiällä, kun on ehtinyt jo jonkinlaista itsesuojeluvaistoa kehitty. Toista se oli silloin muksuna opetella laskettelemaan… :) Mutta toivottavasti seuraava kerta on parempi, ja silloin ehdit laittaa vastaan, jos joku yrittää suostutella jyrkkiin risteisiin.
No meillä oli tuonne tuolihissi, joten matka ei onneksi katkennut vielä hississä. :D Tai ehkä sen olisi pitänyt katketa, näin jälkikäteen ajateltuna. :D Huomaa kyllä, että monien lajien osalta opettelu on näin aikuisena huomattavan paljon haastavampaa. Lapsena sitä vain meni ja teki, eikä tajunnut pelätä mitään. :D
Hui iik apua sos! Itsekään en ole ikinä lasketellut, mutta seuraavana viikonloppuna on sovittu poikaystävän kanssa kunnon opetussessio. Pitäisiköhän ilmoittaa, että tuli pupu pöksyyn… :D Onko se lauta tosiaan oikeasti vähemmän pelottava?
Rohkeasti sinne mäkeen vain, kunhan pidät huolen, että aloitat vähän pehmeämmin kuin meikäläinen! Eli pienemmistä rinteistä ja jonkun asiantuntijan avustuksella. :) Suksien ja laudan suhteen ihmisillä tuntuvat mielipiteet jakautuvan aika vahvasti kahtia – osa pitää lautaa helpompana ja osa suksia. Riippuu varmasti myös siitä, kummalla on kokeilemisen aloittanut ja sitten ihan vain henkilökohtaisista mieltymyksistä. Minulle lumilauta sopi jotenkin paremmin. :)
Pakko nyt onnitella, 1,5 tuntia on hieno saavutus :D
Hahahaha! :D No eikö olekin! Kolkuttelen varmaan jo hitausennätyksiä. ;)
Mun ensimmäinen laskettelukokemus onki sit ihan erilainen, menin suoraan siihen jyrkimpään mäkeen kun hisseiltä käännyin väärään suuntaan, tulin varmaan vajaassa kymmenessä sekunnissa alas kun sukset vei ja minä vikisin, eikä minkään maailmaan auraukset auta kun mäki on niin jyrkkä! Onneks vastassa oli nauha-aidat ja iso lumipenkka, joka ei luojalle kiitos ollut kerennyt jäätyä kovaksi ja mätkähdin suksineni sinne penkkaan josta kaverit kaivoi pois suksi ja tyttö kerrallaan:D
Ohhoh, aika reipas tyyppi olet kyllä! :D Minulta olisi varmaan päässyt itku, jos olisin oikeasti laskenut sieltä vain suoraa vauhtia alas. Tosin ne nauha-aidat ja lumipenkat kyllä yleensä pysäyttävät vauhdin lopulta aika tehokkaasti. Mutta hatunnosto täältä sinne! :D
Ei millään pahalla mut tää näyttää olevan nyt sen verran tuote-esittelyihin ja -mainontaan painottunut blogi (mm. noi Vichy-tuotteet ja nyt kaiken huippuna viel HP:n läppärit), että meikäläinen taitaa siirtyä lukemaan muita blogeja…. On kyllä ollut ilo seurata sun blogia, kiitos siitä, mut tällasta sponsorikimaraa ei oikein enää kiinnosta seurata.
Ikävää, että koet näin. Ilahduttavaa silti huomata, että jotkut osaavat tämäntyyppistäkin palautetta antaa rakentavassa ja positiivisessa hengessä. :) Varmasti blogissani on nykyään enemmän yhteistyöjuttuja kuin esimerkiksi vuosi sitten, koska kaikenlaisia tilaisuuksia yksinkertaisesti tarjotaan nykyään enemmän kuin aiemmin. Minulle on kuitenkin tärkeää pitää kiinni blogini omasta linjasta ja ihan omista, mainostahoista riippumattomista jutuistani. Joten kyllä niitä Pupulandiassa tulee ihan yhtälailla jatkossakin olemaan. Kiitos yhteisistä hetkistä ja olisi kiva pitää sinut mukana seuraamassa jatkossakin.
Ja hauska huomata myös, että palautetta myös otetaan vastaan asiallisesti:) Ymmärrän toki pointin, ja on hyvin mahdollista, että jatkossakin vielä käyn sillon tällön kurkkailemassa Pupulandian kuulumisia :)
Tarina sun ensimmäisestä laskusta kuulostaa aika tutulta :D Pari kertaa olin laskenut lastenmäen ja jo siinä vaiheessa kaverit veivät mut Himoksen jyrkimpään ja vaikeimpaan rinteeseen… Meinas oikeesti tulla itku, kun katselin sitä pudotusta. Onneksi en joutunut laskemaan sitä, vaan pääsin joidenkin työntekijöiden matkassa alas autolla metsän kautta.
Mutta joiltain vissiin onnistuu sitten vähän hurjemmatkin jutut, kun samaisella reissulla tyypit veivät yhden meidän matkalaisista kanssa sinne pahimmalle rinteelle. Tyyppi ei ollut koskaan ennen edes pistänyt laskettelusuksia jalkaansa ja kuittasi kaiken vaan sillä, että “oon mä nyt laskettelua telkkarissa nähny!”. Ja sitten se laski mäen suurin piirtein aivan leikillään :D Mä en käsitä, vaikka kyseinen poika onkin vähän sellanen, että kaikki urheilulajit onnistuvat tosi helpolla. Ite en suurin piirtein uskaltanut katsoa sieltä alas edes!
Tulipas romaani :D
Apua! :D Ihanaa, että minulla on kohtalotovereita. Muutama seurueestamme oli ihan varma, että minut tullaan hakemaan sieltä mäestä jollakin autolla tai kelkalla, mutta selvisinpä kuitenkin alas ihan omin neuvoin. Vaikkakin tosiaan aikaa meni se 1,5 tuntia. :D Minäkään en tajua niitä tyyppejä, jotka ovat vain synnynnäisiä lahjakkuuksia lajissa kuin lajissa. Uskon tosin, että rohkeus auttaa asiaa – joskus uhkarohkeuskin. Minulla suurin ongelma taitaa olla se, että olen aika jänishousu. :)
Voi ei! Tuo tarinasi Levin eturinteiltä kuulostaa niin tutulta! Ymmärrän täysin fiiliksesi laskettelua kohtaan. Mutta voin sanoa, että jouduit mielestäni ehkä Suomen epämiellyttävimpään rinteeseen harjoittelemaan! :)
Itse vihasin koko tunturia ensimmäisen sinne tekemäni laskureissun jälkeen. Serkkupoika pakotti koko viikon laskemaan tuossa ehkä maailman hirveimmässä rinteessä. Se eturinnehän on siis lähes aina jäässä tai muuten huonossa kunnossa ja täynnä väkeä… Mutta seuraavilla reissuilla kun uskalsi lähteä tutkimaan tunturin muitakin osia, niin sieltähän löytyi vaikka mitä kivaa. Nyt tuosta ekasta Levin reissusta on jo 20 vuotta (hui!) ja sielä samoin kuin muissa keskuksissa tulee käytyä vuosittain. Levillä tosin edelleen välttelen tuota eturinnettä sen huonon kunnon takia…
Nyt mäki oli ihan kohtuullisen hyvässä kunnossa, luulisin. :D Mutta lohdullista kuulla, että tuo kyseinen rinne ei sitten ole aloittelijalle se mukavin, voin käyttää tätä puolustuksenani. ;) Taidan silti jättää ne laskettelusukset muille ja ensi kerralla ottaa lumilaudan.
Voi ei! :( Mutta kuten Johannakin jo sanoi tuo on tosiaan kaamein rinne ikinä :D Itse myös tulin sen joskus pari vuotta sitten ensimmäisen kerran suksilla alas, ja vannoin syvästi etten siitä enää koskaan laskettele. Vaihdoin kuitenkin sukset lautaan ja rinteen mukavampaan ni johan laskettelu oli taas kivaa :) Mutta Levillä monen vuoden kokemuksella suosittelisin Gondolin rinnettä -ei siis sitä mustaa rinnettä, vaan sen toista puolta- ja Itärinnettä. Päärinne kannattaa kuitenkin kiertää TODELLA kaukaa jos uudelleen Lappiin suuntaat ;)
No todellakin lohdullista kuulla nyt monelta suunnalta, että se mäki on kauhea. :D Minäkin tosiaan aion seuraavan kerran (mikäli sellainen vielä tulee) turvautua lautaan. :)
Hihii, ei saisi nauraa, tarinasi oli vaan mukavasti kerrottu. Varmaan oli ihan kamalaa, jos pelkäsit! Itse olen lasketellut 3-vuotiaasta ja ollut seitsemän kertaa Alpeillakin, joten laskettelu on jotakuinkin verissä. :) Harmi ettei laskettelun ihanuus auennut!
Hahaha. :D No saa nauraa! Siellä mäessä ei kyllä paljon naurattanut, mutta näin jälkikäteen tilanne on toinen. :) Taitaa monessa lajissa olla se juju juuri siinä, että aloittaa tarpeeksi nuorena, harmi sinänsä. :D
Oot sä kyllä hurjan rohkea kun tulit sitä rinnettä alas, vaikkakin melko verkkaisesti. Suosittelen lautailuun siirtymistä, vauhtia paljon vähemmän ja meiniki paljon chillimpi.
Mut kuulostaa siltä, et teillä oli kiva reissu, ainakin aurinko näytti vilkkuvan kuvissa. Zemmost viel ajattelin et yritin tsekata tietoja tosta kannettavasta (siis siitä perhoskuvioidusta, hih :)). Onks sulla itsellä siis se? Alkaa vanha mööpelini olla jo sen verta ikäloppu, että tahtois päivittää sen niin kovin uuteen … mie mittailen tässä nyt eri vaihtiksia. Olis vaan niin ihanaa jos tekniikka vois olla kaunista myös läppiksessä (toki tarroilla saa piristettyä kannettavan kuoret myös hyvin :)).
Aurinkoist kevättä ja ihanaa löytää uusia blogeja keväistä mieltä kohottamaaan. Kiitskiits!
No kiitos kannustuksesta. :D Ja todellakin aion siirtyä lautaan, jos vielä joskus rinteeseen uskallan. :) Reissu oli kyllä tosi onnistunut tuosta säälittävästä laskettelukokemuksesta huolimatta! Mitä tuohon koneeseen tulee, niin minulla ei itsellä valitettavasti sitä ole, mutta pääsin tuolla reissun päällä kokeilemaan. Käsitin, että kyseinen tuote ei ole vielä markkinoilla, vaan on vasta tulossa myyntiin huhtikuussa. Ohjehinta koneelle oli muistaakseni noin 500 euroa. Löysin HP:n kansainvälisiltä sivuilta tuon koneen jo, mutta ilmestyy varmaan huhtikuussa suomalaisillekin sivuille. Kansainväliset sivut löytyvät täältä: http://www.shopping.hp.com/webapp/shopping/computer_can_series.do?storeName=computer_store&category=notebooks&a1=Category&v1=Mini&series_name=mini210vt_series&jumpid=in_R329_prodexp/hhoslp/psg/notebooks/Mini/mini210vt_series
Aww, harmi kun eka laskettelukokemus on ollut noin kauhea. Mut taidettiin ekan kerran heivata rinteeseen kuusvuotiaana, tosin meillä oli laskettelukeskuksesta opettaja. Mulle laskettelu oli aika helppoa, kun oon kotoisin suunnilleen Suomen mäkisimmältä seudulta, joten perinteisen suksilla on ollut pakko opetella laskemaan todella jyrkkiäkin mäkiä. Myöhemmin sitten koulun reissulla en myöntänyt lasketelleeni aikaisemmin (kerran parissa vuodessa aina jonkun kanssa lähdettiin Lappiin laskettelemaan), kun näin minkälaisen herkun olivat järjestäneet opettamaan ensikertalaisia ;)
Ainakin mun tapauksessa laudalla meno oli hiton paljon vaikeampaa, varmaankin ku olin jo ihan tottunut suksiin. Kuulemma se on poikien helppo oppia kun suurin osa on skeitannut. Sellasta rinteessä istuskelua se oli, todella outoa kun on tottunut siihen, että mennään mustissa rinteissä ja hyppyreistä :D
No niin se taitaa useimmilla mennä, että minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. ;) Eikä ammattilaisen opastuskaan varmasti pahaa tee! Olen muuten monelta lasketteluun tottuneelta kuullut, että lautailu puolestaan on tuntunut tosi vaikealta suksien jälkeen. Mutta veikkaan, että tuossa kohtaa on vain tottumuskysymys. :)
VOI LAKAAASS!!!
Mä huusin ja voihkin täällä sun henkiselle tuskalle :D Mä tiedän NIIN miltä toi voi tuntua :D Oon yrittänyt opettaa laskettelua pari kertaa ja se on aina mennyt noin, oli kyseessä sitten lastenrinne tai se pahin musta ja jäinen jyrkänne.
Toi on kai laji, mikä pitää iskeä päähän aika pienenä, ettei pelota niin saatanasti isona!
Hahahaha. :D Ihanaa muruseni, olemme siis kohtalotovereita – tässäkin asiassa. Uskon myös, että tämä olisi varmasti pitänyt opetella jo kakarana. :D
Samassa tilanteessa olen ollut minäkin joskus aikoinaan kymmenenvuotiaana. Opettelin silloin pari tuntia lastenmäessä ja sitten mentiin isän kanssa ihan ylös asti. Meillä menkin sitten yli tunti alastulemiseen. :D Ei siitä mitään traumoja tullut, saman mäen olen monta kertaa lasketellut alas vuosien aikana. Ainoan trauman on aiheuttanut ankkurihissi: se ankkuri jäi takin helman alle kiinni ja lensin suoraan päin naamalleni maahan ja en saanut ankkuria ite irti vaan se veti minua eteenpäin kunnes hissi pysäytettiin. :( Sen jälkeen en ole ankkurihisseihin mielelläni mennyt.
Muuten tykkään laskettelusta, vaikka vuosiin en ole päässytkään rinteeseen, koska yliopisto ei tunne käsitettä hiihtoloma. :)
Oijoi, ankkurihisseistä olen kuullut traumoja muiltakin. Muistan lumilaudan kanssa ankkurihississä myös pari kertaa kaatuneeni ja se on tosiaan kauheaa, kun siitä ei oikeasti pääse pois kovin helposti. Mutta onneksi ei kovin pahoja traumoja jäänyt, koska ei käynyt noin huonosti kuin sinulla. Toivottavasti pääset pian taas mäkeen yliopiston lomattomuudesta huolimatta. :)
Noita rinteitä yhden kevään tahkonneena yhdyn kyllä samaan, että tuo Levin eturinne on kyllä niin syvältä jostain ettei mitään järkeä. Tosi inhottava laskea.
Olisit aloittanut etelärinteestä (ts. perherinteestä), niin olisi varmasti laskettelusta jäänyt mukavampi muisto :) (seuravalla kerralla sitten… ;)
Eli näiden kommenttien perusteella voitaisiin jopa sanoa, että laskuni kamaluus johtui oikeastaan pelkästään siitä kamalasta mäestä eikä omien taitojeni puutteesta. Eikö niin? ;) Haha.
Harmi että sairastuit, olisi varmaan ollut miellyttävämpää tokalla kerralla helpommassa mäessä. Muutenki on jääny sellanen kuva että laudalla voisi olla jopa helpompaa. Itselleni ainakin, ylimääräset kepit käsissä tuntuu jotenkin sekoittavalta..
No oli kyllä tosi harmi! Minustakin muuten tuntui, että lasketellessa on vain käsillä jotenkin liikaa liikkuvia osia. :D Kädet ja jalat kaikki irrallaan valmiina menemään solmuun ja ties mitä. Lumilaudalla jalat ovat tukevasti laudassa kiinni ja käsillä voi kaatuessa ottaa vastaan. :)
No siinä nähdään sitten järjestäjien tyhmyys – olisi luullut Rossignolin tyyppien jo vuokrausvaiheessa tajunneen varoitella. Ja muutenkin vähän outoa, ettei tarjolla ollut hiihtokoulua. Ja ei vain outoa vaan suoraan sanottuna vaarallista.
Mutta lupaan, että ensi talvena yritetään lähirinteillä paremmalla onnella. ;D
No itse asiassa paikalla OLI järjestetty hiihtokoulu, mutta se olisi ollut vasta seuraavana päivänä – juuri silloin kun meikäläinen oli sitten flunssan kourissa. :( Oli ehkä tyhmää mennä kokeilemaan omin päin ennen hiihtokoulua, mutten todellakaan arvannut kokemuksen osoittautuvan noin kamalaksi. Mutta joo, voin lupautua ensi talvena kokeilemaan uusiksi, mutta tällä kertaa sillä lumilaudalla. ;)
Voi ei mitä kommelluksia! ja toisaalta kuitenkin ihanaa kuulla etten olekaan ainoa sukupolveni (-mme) edustaja joka ei osaa lasketella :) Edellisestä kerrasta taitaa olla 10 vuotta aikaa, ja sekin päätyi siihen että laskin suoraan aitaa päin, hih. Olisi ehkä pitänyt kokeilla tuota sinun testaamaasi matelumetodia niin olisi vältytty siltäkin :)
No todellakin ihanaa, ettemme ole yksin tässä veneessä. :D Matelumetodi oli ihan jees, mutta toisaalta olisi ollut ihana päästä sieltä mäestä vähäh ripeämmin pois. Että aitaa päin huristelu olisi ollut ihan hyvä vaihtoehto, ellen olisi niin arkajalka. :D
Minä päätin viime kaudella opetella lautailemaan. Koskaan en ole ollut edes rinteessä ennen tätä, mutta olen aina halunnut ja nyt mietin, että mikä minua estäisi. Ensimmäiselle tunnille otin yksityisen opettajan, koska ajatus siitä, että poikaystäväni opettaisi minua ei tuntunut hyvältä ajatukselta. Todennäköisesti rinne olisi raikunut huutoamme, koska riita olisi varmasti saatu pystyy. (“Sähän sanoit painoa etujalalle!” “Enhän kun takajalalle!” “Ja katso nyt miten tässä kävi!!”)
Ensimmäinen kerta oli aivan hirveää takkuamista. Kaatuilin laudan kanssa hississä, ja mustelmia löytyi jälkeenpäin mitä ihmeellisimmistä paikoista. Yksi hyvä puoli on iän karttumisessa, että enää ei hävetä oma tumpelointi. Onhan siellä jokainen ollut joskus ensimmäistä kertaa. Joten jokaisen kaatumisen jälkeen ylös ja uusi yritys.
Ajattelin vaan koko ajan, että pakko yrittää. Lautailemista kun ei opi kuin lautailemalla. Koko ajan pikkuhiljaa lautailu meni paremmin. Oli motivaatiota kohottavaa, kun ensimmäisen kerran pääsi hissillä kaatumatta, tai käännös onnistui ilman muksahtamista. Kolmannella kerralla pääsin ensimmäistä kertaa koko rinteen alan kaatumatta. Tänä talvena mennäänkin sitten jo viikoksi laskettelemaan :)
Joten yritystä yrityksen jälkeen, kyllä se siitä lähtee! Paljon onnea matkaa, ja ennenkaikkea pitkää pinnaa omien kaatuilujen suhteen.
JENNI!! Mullakin on Kuomat! Ja jopa ehkä coolimmat ku sulla ;) http://www.moretolove.fi/2010/02/mistapain-sa-soitat-kotoa.html
Cool blog!! I remember to saw you in tv long time ago!!
Nice downhill sking pictures, real lovely outdoor outfit on second last picture and real nice looking shoes!! =)