Bongasin Facebookista pari päivää sitten aivan ihanan tempauksen. 17-vuotias kanadalaispoika päätti, että loputtomien ulkonäköpaineiden maailmassa jokainen tyttö ansaitsee tuntea itsensä kauniiksi. Tyyppi kyllästyi siihen, että naiset aina haaveilevat olevansa jotakin muuta kuin ovat ja keksivät loputtomasti ulkonäöstään jotakin parantamisen varaa, vaikka tosiasiassa meissä jokaisessa on jotakin kaunista. Hän päätti, että 11.-14. helmikuuta olkoon ajanjakso, jolloin kuka tahansa saa tuntea itsensä kauniiksi. Ja tätä edistääkseen hän toivoo, että näiden päivien aikana jokainen kertoisi jollekin kauniina pitämälleen ihmiselle tämän olevan kaunis. :) Thumbs up Joshua!
Haastankin kaikki blogini lukijat mukaan tänän tempaukseen. :) Kerro jollekin läheisellesi tai vaikka ihan tuiki tuntemattomalle näinä päivinä (ja miksei muulloinkin) hänen olevan kaunis. Toki muunkinlaisia kohteliaisuuksia tai kehuja saa jakaa. Kuka on mukana? :)
Kuva täältä













luin tästä eilen eräästä toisesta blogista ja olen jo ehtinyt parille ystävälle kertoa kuinka kauniita ovat! aika ihana juttu minustakin.
ja psst, jenni, olet tosi kaunis :)
Ihanaa, että lähdit mukaan tähän juttuun. :) Ja kiitos kovasti. <3
Tosi ihana idea ja tosi ihan 17-vuotias kanadalaispoika. :) Olen ihan kympillä mukana. Taidan soittaa ekana äidille…
Niinpä! Mieletöntä, että joku tuon ikäinen poika keksii jotakin tällaista. :)
mahtavaa! kyllä pitää liittyä mukaan. liian harvoin tulee kehuttua lähimmäisiä :(
Totta! Mutta nyt on hyvä hetki korjata asia. ;)
Oi, ihanaa! Olen innostunut!!
Hihii, jeee! :)
Oi, on kyllä loistavan ihana idea tossa. Tänään on tyttöjen ilta edessä niin pitää ehkä taiteilla “you are beautiful”-kortteja :)
peeäs, olet kaunis! :)
Ai niin, minullakin on tänään tyttöjen ilta! Pitää varmaan itsekin ottaa joukkokehu kaikille ihanille ja kauniille ystävilleni. :) Ja kiitos! <3
Ihana idea! Olen mukana! Harvinaisen huomaavainen 17-vuotias kundi tämä Joshua :)
Eikö olekin! En voi uskoa, että tuollaisiakin 17-vuotiaita pojankoltiaisia löytyy! :D
Tämä on ihana idea! Piristi ainakin meikäläisen aamua facebookissa! <3
(Pitää kommentoida tuohon aiheeseen vielä sen verran, että ollessani pari vuotta sitten sisustusliikkeessä töissä asiakkaakseni tuli sellainen arviolta nelikymppinen nainen. Hän oli aika vaativanoloinen asiakas ja mielestäni hän tuijotti minua alusta asti jotenkin huomattavan pitkään ja tarkasti.
Yritin olla kiinnittämättä asiaan huomiota ja palvelin häntä omaan normaaliin tapaani. Kuitenkin päällimmäinen tuntemukseni noista tarkkailevista katseista oli sellainen, että:" Onko mulla ripsarit levinny, tukka sekasin, salaatinlehti hampaanvälissä, finni nenässä?" tms.
Asiakas sai suunnittelutilauksen ja ostoksensa päätökseen ja lähtöä tehdessään totesi, että:" On nyt ihan pakko oikein ääneen todeta, että sinä olet kyllä oikein erityisen kaunis ihminen."
Kiitin aivan totaalisen hämmentyneenä ja leijailin koko loppupäivän, ehkä viikonkin.. :)
Todella pienellä asialla voi ilahduttaa toisen päivää. Kauniit sanat toimii aina <3
Voi vitsit, tuo on niin tyypillistä, että ihmiset aina ensin ajattelevat asioita negatiivisen kautta. :D Miettivät, onko omassa ulkoisessa olemuksessa jotakin pielessä, kun joku tuijottaa. Ja sitten paljastuukin, että toinen vain ihasteli kauneuttasi. Ihanaa! :D
Aivan ihanan herttainen idea, jota kyllä toivoisin toteutettavan muulloinkin kuin vain näinä neljänä päivänä. Itse pyrin kehumaan aina kun jonkin erityisen positiivisen asian huomaan ihmisessä, ainakin opettelen kovasti, sillä varsinkin suomalaiset tuntuvat kokevan kehut hieman kiusallisinakin. “No tää nyt on vaan tällaista…” Mitä enemmän kohteliaisuuksia kuulee, sen paremmin niitä oppii ottamaan myös vastaan (tai ainakin toivon näin)! Lisäksi pitäisi myös oppia kehumaan itseäänkin… :)
Joo, ehdottomasti tämän pitäisi olla yksittäisen tempauksen sijaan aivan pysyvä filosofia! Itse kyllä noudatan tämäntyyppistä ohjenuoraa elämässäni muutenkin ja pyrin aina antamaan kehuja, kun vain näen niihin aihetta. :) Ja se on totta, että itseään pitää myös muistaa kehua! :)
OLET KAUNIS ! =)
KIITOS. :) <3
en ole ennen kommentoinut tänne sinun blogiisi, mutta olen ollut aktiivinen seuraaja. Haluan vain kiittää sinua suuremmoisen ihanista ja ennenkaikkia positiivisista teksteistä! :) tekstisi saavat minut hyvälle tuulelle ja tuntemaan oloni jotenkin kummalla tavalla onnelliseksi. :D Haluan myös sanoa että sinulla on ihana tyyli ja kauniita vaatteita. Näytät valokuvissa niin myönteiseltä ihmiseltä. Toivottavasti tämä pieni viestini piristäisi sinun päivääsi. :)
Kivaa, että rohkaistuit kommentoimaan, vaikka saa täällä hiljaisenakin seurailla! :) Kiitos mukavasta palautteesta, on ilo kuulla, että positiivisuuteni antaa hyvää mieltä myös muille ihmisille ympärilläni. Viestisi todellakin piristi päivääni, joten suuri kiitos! :)
Todella ihana idea. I’m so totally in!
Ps. Olet todella kaunis.
Jeeeee! Ja kiitos valtavasti. :)
Ihana ajatus !
Täytyy alkaa kehumaan muita enemmän.
Olen tällä hetkellä vaihdossa espanjassa ja oon ollut hymy korvissa kun tuntematon nainen bussipysäkille pysähtyy luokseni ja kertoo kuinka kauniit silmät minulla on tai tänään mies sanoi vaimolleen kuulleni, että “onpa sinulla onnea, kun sait tänään näin kauniin hoitajan”. Täällä kehuminen on ihanan arkipäiväistä :’)
Todellakin! :) Minustakin tuntuu, että ulkomailla kehuminen on yleisempää kun Suomessa. Mutta nyt vain uutta kehumiskulttuuria luomaan tänne pohjoiseenkin. ;)
En tiedä olenko kommentoinut tänne koskaan, ehkä joskus mutten muista varmasti. Blogi on yksi suosikeistani sen iloisen elämänasenteen vuoksi. Niinkuin muutkin ovat kommentoineet, olet ihanan positiivisen asenteen ja kauniin hymyn omaava neito. Pidän siitä että blogi ei käsittele aina vaan muotia tai vaikka käsitteleekin niin pureutuu asioihin vähän pintaa syvemmälle.
Syksyllä “Älä osta mitään päivänä” joissakin blogeissa paneuduttiin kuluttamiseen ekologisistakin näkökulmista. Sinun blogisi oli yksi niistä jotka kirjoittivat aiheesta. Ehkä juuri siksi (iloisen elämänasenteen lisäksi siis) pidän blogistasi että kirjoitat monenlaisista aiheista, vakavistakin, sen sijaan että ihkuttelisit taas uutta paitaa tai muuta ostosta. Keep going girl!! :)
P.S. Olet kaunis ja sinulla on kadehdittavan pitkät jalat
Terveisin: tappijalka
Ihana kuulla. :) Olen ihan tietoisestikin halunnut pitää blogini sellaisena hyvän tuulen paikkana. Tottakai minullakin on huonoja päiviä ja ajanjaksoja joskus, ja ne saattavat jollain tapaa näkyä myös blogissa. Mutta pääosin olen todella aika positiivinen ja optimistinen ihminen – ja sitä kautta yleensä myös melko hyvällä tuulella. Tai ainakin huono mieli on selätettävissä omalla asenteella aika helposti, sen olen huomannut. :) On todella ilo huomata, että tätä asennetta arvostetaan, koska ei se aina helppoa ole säilyttää optimismiaan tässä synkässä maailmassa. :D Ja kiitos ihanista sanoista!
Onko tämän postauksen kuvan käyttöön hankittu lupaa? Tai vaikka sen aiemmin käyttämäsi kirjapinon kuvan joka oli jonkin lehden verkkojulkaisun sivulta napattu? Eihän netistä sen enempää kuin mistään muualtakaan saa vaan omavalintaisesti poimia satunnaisista osoitteista kuvia, tekijänoikeudet kieltävät sen. Kuvaajan täytyy joko itse antaa kuvansa käyttöön, sen tekijänoikeuksien täytyy olla rauenneet tai sen täytyy soveltua sitaattioikeuden nojalla käytettäväksi.
Omassa ilmaispalveluun laitetussa pikkublogissa silloin kuin lukijoita on ehkä melkein viisi asialla ei ole niin paljon väliä (ei se tietysti laillista sielläkään ole), mutta siinä vaiheessa kun aletaan olla osana isoa palvelua ja ansaita rahaa sillä niin ei enää kannata olla niin huoleton kuvien käytössään.
Kuvan käyttöön ei ole erikseen hankittu lupaa, mutta samaa kuvaa on käytetty tuon Facebook-eventin yhteydessä. En osaa sen koommin sanoa, onko kuvalle käyttöoikeutta sielläkään. Olen kyllä tietoinen, että kuvia ei saisi tällä tavoin käyttää, mutta koska verkkoympäristö on niin eri asia kuin printtimedia enkä ota koskaan muualta lainattuja kuvia omiin nimiini, katson että kuvien käyttäminen on ihan ok. Linkkaan aina lähteisiin, joista olen kuvat löytänyt – mikäli kuvan alkuperäistä lähdettä ei löydy kyseiseltä sivustolta, siihen minä taas en voi vaikuttaa.
Luotan itse siihen, että terveen maalaisjärjen käyttäminen on näissä jutuissa sallittua ja toivottua. Mikäli joku kokee minun käyttäneen kuvaansa väärin blogissani, voi minulle asiasta ilmoittaa ja luonnollisesti poistan kuvan blogistani ilman mitään sen kummempaa sotkua. Joskus olen saanutkin linkkauksista huolimatta kommentteja, joissa valokuvan ottaja on kysellyt oman kuvansa perään, mutta poikkeuksetta näissäkin tapauksissa asia on ollut heille ok, kun olen huomauttanut, että tekstistä löytyy linkki kuvan lähteeseen. Mikäli jotakin ongelmia tulee, kannan toki vastuuni, joten lukijoiden ei tarvitse tästä huolehtia.
Eli rikot siis tietoisesti tekijänoikeuksia ja selität sen sillä, että netti on eri asia kuin paperi joten lailla ei ole väliä? Yksityisessä musiikin/elokuvien latailussa vertaisverkoista tuollainen peruste on vahvempi kuin ansiotarkoituksessa tehtävässä julkaisutoiminnassa. Ja myönnätkin sen vielä avoimesti.
Otat kaupallisista lähteistä valokuvia joista niiden käyttäjät ovat varmasti tekijälle maksaneet, mutta sinä vaan käytät iloisesti ilmaiseksi omassa kaupallisessa tarkoituksessasi maksamatta senttiäkään. Vahvasti epäilen, että tuollaisten ammattivalokuvaajien taidonnäytekuvien oikeuksienhaltijat todellakaan tyytyisivät vain lähdelinkkeihin samaan aikaan kun myyvät näitä kuvia toisille verkkojulkaisuille. Jos Blogger-päivinäsi jotkut yksityishenkilöt tyytyivätkin niin tilanne on ehkä hieman eri nyt. Blogisi on tänä päivänä selvästi kaupallinen ja kokokin on kasvanut. ja täytyy kyllä vähän ihmetellä jos Indiedaysia ei mitenkään haittaa avoimesti myönnetty kaupallinen piratismi.
Ja kyllähän tämä lukijanakin voi olla kiinnostavaa, varsinkin kuulla sinun avoimesti perustelevan miksi laki ei sinua koske. Tämmoisen toiminnan kanssa voi päästä kuin koira veräjästä koska oikeudenhaltijoille on haasteellista vahtia, että putkahtaako johonkin päin oma kuva laittomasti käytetyksi. Joku innokas lukijakin voi huikata kuvien tekijöille ja näin auttaa tekijöitä jotka muuten olisivat autuaan tietämättömiä asiasta, jos näkee tällaista tapahtuvan.
Tietenkään en väitä, ettei sillä ole väliä. Mutta suoraan sanottuna nykyinen tekijänoikeuskäytäntö ei mielestäni internetin maailmassa ole toimiva. Minusta on oikeastaan aika hassua, että haluat juuri minut pikku-blogeineni ottaa tässä asiassa silmätikuksi – teen tätä kuitenkin edelleen yksityisenä ihmisenä, enkä henkilökohtaisesti koe, että blogini olisi ensisijaisesti kaupallinen. Tästä voi tietysti olla montaa mieltä, mutta samalla logiikalla ihan Google-mainoksiakin blogeihinsa ottaneet ovat kaupallistaneet bloginsa, vaikka tuotto noista mainoksista on mitä suurimmalla todennäköisyydellä max. muutaman euron luokkaa kuukaudessa. Edelleenkään tämä ei ole päivätyöni ja blogini kautta ansaitsemani summat eivät ole lähelläkään sellaisia, joilla pystyisin edes haaveissani elättämään itseni. Kyseessä on edelleen vain ja ainoastaan harrastus, josta en saa niin suurta taloudellista hyötyä, että osaisin ensisijaisesti mieltää blogini kaupalliseksi. Mutta nämä ovat tietysti jokaisen henkilökohtaisesti vetämiä rajoja ja näkemyksiä.
Ei minulla ole tähän asiaan oikein sen kummempaa sanottavaa, sillä perustelin kantaani jo ensimmäisessä kommentissani. En ole väittänyt, että laki ei koskisi minua, mutta nykyisellään lainsäädäntö ei minusta ole toimiva ja kyllä, rikon sitä tietoisesti, osittain siksi että niin tekevät “kaikki muutkin”. Kuten jo ensimmäisessä kommentissani totesin, niin jos tästä sitten seuraa jotakin seurauksia, niin olen luonnollisesti valmis vastuuni kantamaan. Indiedaysin sisälläkin kannan itse vastuuni blogin sisällöstä. Jos joku innokas lukija nyt haluaa ruveta suureksi oikeustaistelijaksi ja vinkkailla sinne tänne ilman lupaa käyttämistäni kuvista, niin siitä vain. Selvitän asian sitten asianomaisten tahojen kanssa, mikäli he haluavat asiaan puuttua. En pidä erityisen mielekkäänä tämän keskustelun jatkamista, koska olen kantani jo selittänyt. Voit toki halutessasi ilmiantaa minut jonnekin, jos haluat varmistaa, että joudun rikoksistani vastuuseen. :)
Sillä nyt ei ole yhtään mitään olennaista merkitystä onko se *ensisijaisesti* kaupallinen. Se on joka tapauksessa aivan selvästi kaupallista käyttöä jos käytät ammattivalokuvaajien upeita kuvia osana teoskokonaisuutta josta sinulle tulee rahaa.
Ansaitsemasi rahamäärät eivät ole edes julkista tietoa joten niistä on paha sanoa mitään, mutta tuskinpa sinä nyt ihan vain tuota mainitsemaasi paria euroa kuukaudessa tällä hetkellä nettoat vaikka et itseäsi vielä tuloilla elättäisikään. Pelkkien heikosti tuottavien Googlen mainoksien pitäminen on kuitenkin ihan pikkasen eri asia kuin olla osana Indiedaysin kaltaista palvelua.
Mielenkiintoisesti sinua voi kyllä vähän pitää tämän palvelun osalta erityisasemassa olevana jos kerran olet Indiedaysissa töissäkin. (ja luultavasti useimpien mielestä et voi täysin eristää sitä mitä teet blogissasi ja mitä teet yritykselle millään tekosyillä, molemmat liippaavat toisiaan vähän turhan läheltä sellaiseen) Jollain tasolla edustat itse Indiedaysiakin, ainakin voit tuskin väittää, että Indiedays-asioita hoitaessasi kertomasi asenne tekijänoikeuksiin ei olisi sinulla edelleen olemassa.
Kaupallinen tarkoitus on muuten yksi peruste tekijänoikeusrikkomuksen ja tekijänoikeusrikoksen välillä joten sillä on väliä muussakin kohdassa kuin ihmisten henkilökohtaisissa rajanvedoissa. Itse en näe avointa lainrikkomista ansiotarkoituksessa parhaaksi tavaksi pyrkiä lakeja mielestäsi parempaan suuntaan muuttamaan.
Pisteitä kuitenkin siitä, että olet valmis asiasta keskustelemaan ja kertomaan. En taida kuitenkaan ilmiantoja alkaa tekemään, mutta ensi kerran kun olet nappaamassa kuvaa vaikka jostain yrityksen pyörittämän julkaisun sivuilta tai valokuvaajan portfoliosta niin koitapas samalla kertoa heille asiasta ja kysäistä onko tosiaan heistä ihan ok, että vain otat kuvan ja linkkaat.
Tiedät varmaan itsekin että näin tuskin on ja siksi vaan otat kuvat kyselemättä, mutta jos sinusta tämä on epävarmaa niin koe voisi olla paikallaan. Kiitos kuitenkin rehellisistä vastauksistasi ihmettelyyni, ainakin uskallat toimia oman näkemyksesi mukaan tässä asiassa.
Ah! Aivan mahtava idea, täytyypä tosiaan koittaa!
Mahtaavaa! Toivottavasti läheisesi ilahtuvat kehuista. :)
Ihana tempaus :) Mä kanssa kehun yleensä aina, kun huomaan toisessa jotain, uudet hiukset, paidan tai mitä tahansa. Pienet sanat merkitsevät paljon, yhtenä päivänä koulussa luokkakaverini katseli minua hymyillen ja totesi: “Olet tänään jotenkin erityisen nättinä”. Yllättävä kohteliaisuus ilahdutti todella, varsinkin kun se selvästikin oli aito. Harvoin kuitenkaan tulee toiselle sanottua sanasta sanaan “Olet kaunis”, täytyy ehdottomasti kokeilla :) Jenni, olet todella kaunis!
Kivaa, että muutkin tekevät samaa. :) Tuollaiset pienet kommentit oikeasti saattavat pelastaa monen päivän – huomaahan sen itsekin, miten hyvä mieli positiivisesta palautteesta tulee. :) Ja kiitos valtavasti kauniista sanoista!
Todella mahtava idea tämä. Liian harvoin sanotaan hyviä asioita ihmisille. Aion olla mukana ehdottomasti!
Hienoa! :)
Voi meillä suomalaisilla on useinkin se ongelma,et toisten kehuminen olis itseltä vois( myös minä)…annetaan hyvän kiertää ,niin se palaa takaisin. Me kaikki ollaan ihaniii omalla ihmeellisellä tavallamme xxx Yks ihgu beibi over 40…(ainakin välillä)
Aivan näin! Uskon myös, että hyvä kiertää. :) Ja ihania ollaan ihan kaikki!
Tällaisissa jutuissa unohdetaan se tosiasia, että toiset yksinkertaisesti ovat vain kauniimpia kuin toiset. Jopa niin, että ei siinä erityisen paljon meikit, kampaukset ja vaatteet vaikuta. Kehut kasaantuu aina niille jotka ovat kauniimpia, ja ei-niin-kauniiden ikävä kohtalo tässä kauneus-keskeisessä maailmassa vain korostuu. Ei tätä asiaa kehukampanjat muuta. Pikemminkin kannattaisin kampanjaa, jossa korostetaan sitä, että ei se kauneus niin tärkeä asia ole! Tyyliin: olet ihana ja upea ihminen, vaikka et olekaan niin kaunis, tai vaikka et haluakaan käyttää aikaasi kaunistautumiseen, meikkaamiseen, hienoihin vaatteisiin. Ulkonäön korostus ja siihen satsaaminen on monelle aikamoista pakkopullaa. Ei sitä pysty “vapaasti valitsemaan” että ei ulkonäkö tai kauneus ei ole niin tärkeä asia itselle, kun niin paljon yhteiskunta pyörii ulkonaisten ihanteiden tuputtamisen ympärillä..
Idea kommenttisi taustalla on hyvä. Olisi tärkeää korostaa tässä ulkonäkökeskeisessä maailmassa myös muita asioita kuin ulkoista kauneutta. Mutta olen siinä mielessä eri linjalla kanssasi, että kyllä todellakin jokaisesta löytyy jotakin kaunista, vaikka jotkut yleisen mittapuun mukaan olisivatkin kauniimpia kuin toiset. Minusta kauneutta voi nähdä pienissä, yksittäisissäkin asioissa ja ominaisuuksissa. Ihmisellä voi olla kauniit hiukset, silmät, kampaus, vaatteet, ryhti, nenä, huulet, kädet, kynnet, polvet, niska, mitä vain. :) Mutta ehdottomasti kannatan kehujen antamista toisille myös muista kuin ulkonäköön liittyvistä asioista! Itse mielsin tämän kampanjan kauneus-käsitteen ehkä hiukan kokonaisvaltaisemmin ja ajattelin, että kehuja voi antaa myös muista kuin ulkoisista jutuista. :)
Mä jatkaisin Jennin ajatusta vielä siten, että itse ainakin olen huomannut, että uusista ihmisistä, joita alkuun ei olisikaan välttämättä pitänyt ulkoisesti niin perinteisen kauniina, löytää tutustumisen ja läheiseksi tulon jälkeen yllättävän paljon myös niitä ulkoisia kauniita piirteitä. Kuka ei pitäisi itselleen tärkeää ihmistä kauniina?
Hyviä pointteja Janitalla myös. :) Olen samaa mieltä siinä, että monesti ihmisten kauneuden huomaa aivan eri tavoin vasta, kun heihin on kunnolla tutustunut. :) Ulkoista kauneutta ja kauniita yksityiskohtia voi toki huomata tuntemattomissakin!
Blogisi on tosi hyvä ja haluaisin seurata sitä ihan siis kunnolla, mutta voiko näitä indiedaysin blogeja seurata ihan bloggerin kautta jos ei ole ennen indiedaysiin liittymistä blogin lukijaksi ryhtynyt? En nimittäin ikinä muista/jaksa käydä bloglovinin tai blogilistan blogeja päivittelemässä :–)
Kiitos kivasta palautteesta. :) Tuota seuraamismahdollisuutta Bloggerin kautta selvitellään parhaillaan ja palaan asiaan, kunhan siihen on saatu selvyys. :)
oon messissä! täytyypi muistaa kehaista paria ihanaa tuttavapiirin bellaa, vaikka aika usein heitä muutenkin kyllä tulee muistettua.
Minun mielestäni koskaan ei voi sanoa kauniita asioita liikaa. ;) Joten anna palaa vain!